vesiliukoisesta

Vesiliukoisesta on suomenkielinen termi, jota käytetään kuvaamaan yhdisteiden ominaisuutta liueta vedessä. Se on adjektiivin vesiliukoinen taivutusmuoto, jolla viitataan siihen, että aine muodostaa vesiliuoksen ja liukenee veteen. Vesiliukoisuus on tärkeä käsite kemiassa, farmakologiassa ja ympäristötieteissä, ja sitä käytetään kun arvioidaan aineen käyttäytymistä vesiliuoksissa ja vesistöissä.

Vesiliukoisuus riippuu useista tekijöistä. Yleensä polaariset tai ionisoituvat yhdisteet ovat vesiliukoisempia kuin epäpolaariset aineet. Molekyylin koko, mahdolliset vetysidokset sekä veden molekyylien muodostama hidrataatio vaikuttavat liukenemiseen. Myös ionisoituminen, kuten heikkoja tai vahvoja happoja ja emäksiä koskeva pH-taihe, voi muuttaa liukoisuutta merkittävästi. Lämpötilan vaikutus vaihtelee: monien kiinteiden aineiden liueneminen kasvaa lämpötilan noustessa, mutta poikkeuksia esiintyy.

Mittaus ja soveltaminen. Vesiliukoisuus ilmoitetaan usein liukenemispitoisuutena grammoina liuennutta ainetta 100 grammaan vettä kohti tiettynä lämpötilana tai molaarisena pitoisuutena. Farmakologiassa vesiliukoiset lääkkeet voivat parantaa biologista saatavuutta, mutta ne voivat tarvita erityisiä formulointeja. Ympäristötieteessä vesiliukoiset haitta-aineet liikkuvat helpommin vesistöissä ja niiden kulkeutuminen sekä biosaatavuus voivat olla suurempia.

Esimerkkejä yleisesti vesiliukoisista aineista ovat NaCl, glukoosi ja monet pienet, polaariset yhdisteet sekä useat vesiliukoiset vitamiinit.