verkkokorttien

Verkkokortti (monikko verkkokortit) on termi, jolla tarkoitetaan korttia, joka on ensisijaisesti sähköisessä muodossa ja jota käytetään internetissä tai digitaalisissa palveluissa. Verkkokortti voi olla digitaalinen kopio fyysisestä kortista tai itsenäinen digitaalinen tunniste, jolla todentaa henkilöllisyyden, oikeuden tai pääsyn palveluihin. Verkko- ja mobiilipalvelujen sekä älylaitteiden yleistyessä verkkokortit mahdollistavat korttien käytön ilman fyysistä korttia.

Yleisiä tyyppejä ovat muun muassa digitaaliset maksukortit mobiililompakoissa, joita voi käyttää verkko-ostoksissa tai lähimaksuissa; digitaalinen identiteetti- tai todennuskortti; sähköiset liput tai pääsyt, kuten joukkoliikenteen tai tapahtumalippuja; sekä kanta-asiakas- tai kirjastokortit hallinnoitavissa sovelluksissa. Verkkokortit voidaan tallentaa älypuhelimeen, tablettiin, tietokoneeseen tai pilveen, ja ne avataan sovellusten, verkkosivujen tai digitaalisten lompakoiden kautta. Kortin esittäminen tapahtuu usein QR-koodin, viivakoodin tai NFC-tekniikan avulla.

Käyttöönoton etuja ovat käytännöllisyys, fyysisen kortin tarve vähenee sekä useiden korttien hallinnan yksinkertaisuus. Rajoitteina voivat olla laitteesta ja verkkoyhteydestä riippuvuus, yksityisyyteen liittyvät huolenaiheet sekä tarve turvalliselle tallennukselle. Turvallisuusominaisuuksiin kuuluu muun muassa salaus, tokenisointi sekä biometrinen tai monivaiheinen todennus; käyttäjän tulisi suojata laitteensa.

Verkkokorttien käyttötarkoitukset kattavat finanssi- ja maksupalvelut, julkiset palvelut, liikenteen sekä vähittäiskaupan, ja ne heijastavat siirtymää kohti digitaalista identiteettiä ja maksutapoja.