verbimuodoissa

Verbimuodot ovat suomen kielen verbin morfologisia muotoja, joita käytetään ilmaisemaan erilaisia kieliopillisia tekijöitä. Niihin kuuluu sekä finittejä eli lauseessa itsenäisesti käytettäviä muotoja että ei-finitejä muotoja, kuten infinitiveja ja partisiippeja, joita käytetään yhdessä muiden verbien kanssa tai adjektiiveina. Verbimuodot eivät vain kuvaa aikaa, vaan voivat myös kantaa tietoa tilasta, moodista ja toiminnan katsantokannasta.

Finnit muodot ilmoittavat henkilön ja luvun lisäksi ajan ja moodin. Suomen finiteissä verbimuodoissa on useita aikamuotoja ja tapoja ilmaista: nykyinen aika (esimerkiksi minä puhun), imperfekti eli menneisyys (minä puhuin), sekä erilaiset modukset kuten indikatiivin, konditionaalin ja mahdollisen moodin muodot. Futuuria ei ole erillisenä aikamuotona, vaan tulevaa aikaa voidaan ilmaista nykyajan muodolla tai monimutkaisilla rakenteilla. Friittion kautta ilmaistaan myös täydellisiä ajan suhteita (esimerkiksi olen puhunut, olin puhunut).

Ei-finiteissä muodoissa käytetään infinitiivejä ja partisiippeja. Infinitiveja ovat perusmuodon tavoin esiintyvät muodot sekä useammassa eri infinitiivityypissä käytettävät muodot, joita käytetään muun muassa lausekontekstissa ja riippuvaisissa rakenteissa. Partisiipit eli verbistä johdettavat adjektiiviset tai substantiiviset muodot toimivat kuvailevina tai apuvälineinä monimutkaisissa aikamuodoissa ja passiivisissa rakenteissa.

Erilaiset verbiluokat (tyypit I–VI) ja ilmaisutapa, kuten konsonanttiharmonia ja karttuvan konsonanttien vaihtelevuus, vaikuttavat verbimuotojen muodostumiseen. Ymmärtäminen verbimuodoista antaa perustan suomen kielen taivutukselle ja lauseiden rakennelmille.