vapaakauppasopimuksista

Vapaakauppasopimukset ovat valtioiden välillä solmittuja sopimuksia, joiden tavoitteena on helpottaa kauppaa alentamalla tai poistamalla tullit sekä avaamalla markkinoita tavaroille, palveluille ja investoinneille. Sopimukset voivat kattaa myös säännökset kilpailusta, sääntelyn harmonisoinnista sekä yksityiskohtaiset alkuperäisäännöt sekä sijoitusten suojaukset ja kauppaa helpottavat toimet.

Yleisiä sisältöjä ovat tullien alennukset tai poistot, alkuperäis- eli alkuperäsäännöt, markkinoiden pääsy teollisuustuotteisiin sekä maataloustoimiin, palvelujen vapauttaminen, investointi- ja IPR-säädökset sekä sääntely julkisista hankinnoista, kilpailupolitiikasta ja riitojenratkaisusta. Sopimukset voivat sisältää myös sitoumuksia ympäristö- ja työstandardien noudattamisesta sekä sääntöjä näiden edistämiseksi. Ne pyrkivät usein lisäämään ennustettavuutta ja avoimuutta kaupankäyntiin.

Neuvottelut ja voimaantulo: FTAs ovat usein kaksipuolisia tai alueellisia ja voivat olla osa laajempaa alueellista integraatiota. Neuvottelujen aikana sovitaan tullimaksuista, alkuperäisäännöistä sekä palveluiden ja investointien osa-alueista. Sopimukset hyväksytään yleensä molemmien osapuolten kansallisissa tai alueellisissa ratifioinneissa, joskus väliaikaisesti sovellettavien määräysten kautta.

Vaikutukset ja kritiikki: vapaakauppasopimukset voivat lisätä kauppaa, tukea talouskasvua sekä houkutella investointeja sekä parantaa kilpailua ja innovaatioita. Kritiikki kohdistuu usein sääntelyn laajuuteen ja siihen, miten sopimukset vaikuttavat työ-, ympäristö- ja julkisiin palveluihin sekä siihen, kuinka tasapuolisesti kokijilla on neuvotteluvoimaa.

Esimerkkejä: Euroopan unioni on solminut useita FTAs Kanadan kanssa (CETA), Japanin kanssa (JEFTA), Singaporeen ja Vietnamiin sekä useita muita kumppaneita. Suomella vapaakauppapolitiikka on pääosin EU:n kautta, ja suurin osa kauppasuhteista kehittyy EU:n kautta käsitellyiksi.