valotusmenetelmät

Valotusmenetelmät viittaa erilaisiin tekniikoihin ja strategioihin, joita käytetään kuvankäsittelyssä ja valokuvauksessa valon määrän ja laadun säätämiseksi. Tavoitteena on saavuttaa haluttu ilme ja estää kuvan ali- tai ylivalottuminen.

Yksi peruskäsitteistä on valotusarvo, joka koostuu aukon koosta, suljinajasta ja ISO-herkkyydestä. Aukon koko (f-luku) määrittää, kuinka paljon valoa pääsee kennolle ja vaikuttaa syväterävyyteen. Suljinaika puolestaan kontrolloi, kuinka kauan kenno altistuu valolle, ja vaikuttaa liikkeen pysäyttämiseen tai tallentamiseen. ISO-herkkyys määrittää kennon herkkyyden valolle; korkeampi ISO mahdollistaa kuvaamisen hämärässä, mutta voi lisätä kohinaa.

Valotusmittari kamerassa auttaa arvioimaan kohteen valoisuutta ja ehdottamaan sopivaa valotusarvoa. Eri mittaustiloja, kuten piste-, keskiarvo- ja reunapainotteinen mittaus, voidaan käyttää riippuen kuvausolosuhteista ja tavoitellusta lopputuloksesta. Valotuksen korjaus on tärkeä työkalu, jolla voidaan manuaalisesti säätää kameraa oletusarvoista, jos valotusmittarin lukema ei vastaa haluttua lopputulosta.

HDR (High Dynamic Range) -tekniikka yhdistää useita saman kohteen eri valotusarvoilla otettuja kuvia luodakseen kuvan, jossa on laaja valoisuusalue, toistaen sekä kirkkaat että varjoisat alueet yksityiskohtaisesti. Valotusmenetelmiä käytetään sekä digitaalisessa valokuvauksessa että vanhemmissa filmipohjaisissa menetelmissä, ja ne ovat olennaisia teknisesti onnistuneen ja esteettisesti miellyttävän kuvan luomiseksi.