ultraviolettisäteilynä

Ultraviolettisäteily, usein lyhennettynä UV-säteilyksi, on sähkömagneettista säteilyä, jonka aallonpituus on lyhyempi kuin näkyvän valon, mutta pidempi kuin röntgensäteilyn. Sen aallonpituusalue on noin 10 nanometristä 400 nanometriin. Auringosta peräisin oleva UV-säteily on merkittävä luonnollinen UV-lähteen, ja sen osuus Maahan saapuvasta auringon säteilystä on noin 5-10 prosenttia. UV-säteily jaetaan yleensä kolmeen pääluokkaan sen aallonpituuden perusteella: UVA, UVB ja UVC.

UVA-säteily on pisin aallonpituuksiltaan (315-400 nm) ja sillä on vähiten energiaa. Se läpäisee ilmakehän tehokkaasti ja voi tunkeutua syvälle ihoon, aiheuttaen ihon ennenaikaista vanhenemista ja osaltaan edistäen ihosyövän syntyä. UVB-säteilyn aallonpituus on 100-315 nm. Se on energiapitoisempaa kuin UVA ja pääasiallinen syy auringonpolttamalle. UVB-säteily ei läpäise ilmakehää yhtä tehokkaasti kuin UVA, ja otsonikerros absorboi suurimman osan siitä. Lyhyimmän aallonpituuden omaava UVC-säteily (10-100 nm) on energiapitoisinta ja vaarallisinta. Onneksi Maan ilmakehä, erityisesti otsonikerros, absorboi lähes kaiken UVC-säteilyn, joten sitä ei juurikaan saavuta Maan pintaa.

UV-säteilyllä on sekä haitallisia että hyödyllisiä vaikutuksia. Haitallisia vaikutuksia ovat ihon palaminen, ennenaikainen vanheneminen, silmävauriot ja ihosyövän riskin lisääntyminen. Hyödyllisiin vaikutuksiin kuuluu D-vitamiinin tuotanto ihossa auringonvalon vaikutuksesta, mikä on tärkeää luuston terveydelle. Lisäksi UV-säteilyä käytetään desinfiointiin ja lääketieteellisissä hoidoissa.