ultraviolettiin

Ultravioletti (UV) on elektromagneettisen spektrin osa, jonka aallonpituudet ovat noin 10–400 nanometriä. UV-säteilyä pidetään näkyvän valon spektrin lyhytaaltoisimpana osana. Säteily jaetaan yleisesti UV-A:han (noin 315–400 nm), UV-B:hen (noin 280–315 nm) ja UV-C:hen (noin 100–280 nm). Suurin osa UV-C:stä sekä osa UV-B:stä suojataan maapallon ilmaston ja otsonikerroksen kautta, jolloin pintaan saapuu pääasiassa UV-A:ta ja osa UV-B:stä.

Lähteet ja käyttöalueet: Pääasiallinen luonnollinen lähde UV-säteilylle on aurinko. Keinotekoisia lähteitä käytetään esimerkiksi desinfioinnissa, valaistuksessa ja tutkimuksessa. UV-säteilyä hyödynnetään muun muassa lääketieteessä, teleskooppisissa mittauksissa ja teollisissa prosesseissa, kuten muovien kovettamisessa sekä fluoresenssissä.

Vaikutukset ja terveys: UV-säteilyllä on sekä biologisia että teknisiä vaikutuksia. UV-B ja UV-C voivat aiheuttaa ihon palamista ja silmävaurioita sekä lisäävät ihosyövän riskia, mutta UV-B:llä on myös tärkeä rooli D-vitamiinin syntetisoitumisessa ihossa. Pitkäaikainen altistuminen ilman asianmukaista suojaa voi olla haitallista, ja suojatekijät kuten päivittäinen suojakäyttö, suojavaatteet ja suojalasit ovat suositeltavia.

Sääntely ja turvallisuus: UV-säteilyn hallinta huomioidaan terveys- ja ympäristövaikutuksissa, erityisesti otsonikerroksen tilan ja UV-säteilyn määrän seurannassa. "Ultraviolettiin" on suomen kielen illatiivimuoto, jota käytetään ilmaisussa kohti ultraviolettia; esimerkissä "ultraviolettiin" viitataan säädöksiin, tilanteeseen tai sijaintiin, jossa koetaan ultraviolettisäteilyä.