työskentelylainsäädännöt

Työskentelylainsäädäntö tarkoittaa Suomen lainsäädäntöä, joka säätelee työelämän keskeisiä suhteita, oikeuksia ja velvollisuuksia sekä työntekijöihin että työnantajiin nähden. Se kattaa sekä yksityisen että julkisen sektorin työsuhteet, työympäristön sekä työn tekemisen ehtoja.

Lainsäädäntö jakautuu yleisiin sitoviin lakeihin sekä toimialakohtaisiin kollektiivisiin sopimuksiin. Keskeisiä laeja ovat työsopimuslaki, joka säätelee työsuhteen syntyä, sisältöä sekä irtisanomista; työaikalaki, joka määrittelee työaikojen rakenteen ja lepoajat; vuosilomalaki, joka turvaa työntekijöiden vuosiloman ja vapaa-ajan oikeudet; sekä työturvallisuuslaki, joka koskee työntekijöiden turvallisuutta ja työterveyttä. Lisäksi lainsäädäntö sisältää tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusperiaatteita sekä erilaisia syrjintä- ja kohtelulakeja.

Kollektiiviset sopimukset täydentävät lainsäädäntöä ja soveltavat erityisesti toimialoilla työehtoja, kuten palkkoja, työaikoja ja lomia; niiden neuvottelut suorittaa usein suurten ammattiliittojen ja työnantajaliittojen muodostama kappale. Työelämän lainsäädäntöjen toimeenpanoa ja valvontaa hoitavat valtion eri viranomaiset sekä viranomaisverkostot, ja EU-direktiivit vaikuttavat olennaisesti kansalliseen sääntelyyn.

Lainsäädäntö on pääsääntöisesti julkisesti saatavilla Finlexin verkkopalvelussa, jossa voi tutustua lainsäädäntöön, johtopäätöksiin sekä perusoikeuksiin liittyviin säännöksiin. Työskentelylainsäädäntö on jatkuvasti kehittyvää, kun työelämän tarpeet ja EU:n vaatimukset muuttuvat.