tyrosiinikinaasireseptori

Tyrosiinikinaasireseptorit ovat solukalvon läpäiseviä reseptoreita, joilla on oma tyrosiinikinaasitoiminta. Ne vastaanottavat ulkoisista ligandeista, kuten kasvutekijöistä, hormoneista ja insuliinista, viestintäsignaaleja soluille. Ligandin sitoutuminen johtaa reseptorin dimerisaatioon ja autofosforylaatioon eli tyrosiinijyvien fosforylaatioon cytoplasmaisessa domeenissa, jolloin reseptori saa kiinnityskohtia SH2- tai PTB-domäniin.

Rakenne ja toiminta: Tyrosiinikinaasireseptorit ovat tyypillisesti yhden läpäisevän transmembranin proteiineja, joissa on ulkoinen ligandinkasvatusalue, transmembrani-heliksi ja sisäinen tyrosiinikinaasidomeeni. Joillakin reseptoreilla on myös regulatiivinen juxtamembraaniosa, joka vaikuttaa aktivoitumiseen. Fosforylaatio luo kohta- ja järjestelmiä, jotka yhdistävät erilaisia signaaliviejäproteineja.

Signaalinkierto: Reseptorista riippuvat karvat sitoutuvat adaptor- ja efektorimolekyyleihin (esim. Grb2, Shc, PI3K), mikä aktivoi useita solusignaalilinjoja. Tärkeimpiä ovat Ras-MAPK-polku, PI3K-AKT-muodostuma sekä PLCγ-polku; osa RTK:ista voi myös vaikuttaa JAK-STAT-sivuviesteihin. Reseptorin endosyoituminen ja downregulaatio säätelevät vasteen kestävyyttä ja signaalin voimakkuutta.

Esimerkit ja merkitys: Esimerkkejä tyrosiinikinaasireseptoreista ovat EGFR/ERBB1, HER2/ERBB2, VEGFR, FGFR, PDGFR sekä insuliini- ja IGF1R. Ne säätelevät solujen kasvua, erilaistumista ja aineenvaihduntaa. Mugellun mutaatiot, geneettinen amplifikaatio tai liikakuljetus voivat johtaa syövissä osoitettaviin aktivaatiotaipumuksiin.

Kliininen näkökulma: Tyrosiinikinaasinestäjällä kohdennetut terapeuttiset aineet, kuten tyrosiinikinaasinestäjät ja monoklonaaliset vasta-aineet, ovat tärkeitä syövän ja muiden sairauksien hoidossa. Resistanssi ja moninaiset vasteet ovat haasteita, ja reseptorit toimivat usein biomarkkereina hoitopäätöksissä.