tuontirajoitteet

Tuontirajoitteet ovat sääntöjä ja toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on säädellä tai rajoittaa tavaroiden tuontia maahan. Ne voivat olla sekä taloudellisia että ei-taloudellisia; niiden tarkoituksena on usein suojella kotimaista teollisuutta, julkista terveyttä, ympäristöä tai kulttuurisia arvoja, sekä varmistaa turvallisuus ja laadun taso.

Rajoitteet jaetaan pääosin tullimaksuihin sekä ei-tariffisiin esteisiin. Tullimaksut ovat rahallisia veroja tuontituotteista. Määrälliset rajoitteet kuten kiintiöt rajoittavat tietyn tuotteen enimmäismäärän, kun taas luvanvaraisuus edellyttää valtion myöntämää tuontilupaa. Kieltorajat voivat estää tuonnin kokonaan. Lisäksi tekniset, turvallisuutta ja ympäristöä koskevat vaatimukset sekä tuotteen merkinnät ja standardit voivat rajoittaa markkinoille pääsyä.

EU:n jäsenenä Suomi vahvistaa suurimman osan tuontisäädöksistään EU-tason lainsäädännöllä. EU:n yhteinen ulkoinen tariffi määrittää tullimaksut, ja monia kiintiöitä sekä luvanvaraisuuksia harmonisoi EU-säädös. Kansallinen täytäntöönpano toteutetaan tullilaitoksen ja viranomaisten kautta. Esimerkkejä teknisestä sääntelystä ovat CE-merkintä, REACH-kemikaalisäädökset sekä elintarvikkeiden ja lääkevalmisteiden vaatimukset; kulttuurisesti arvoltaan suojellut esineet ja eläin- sekä kasvinsuojeluaineet voivat olla erityisesti rajoitettuja.

Vaikutukset ulkomaankauppaan ja kuluttajiin voivat olla merkittäviä: hinnat, saatavuus ja kilpailu voivat muuttua, ja rajoitteet voivat sekä tukea kotimaisia intressejä että aiheuttaa kaupallisia kiistoja, joita ratkaistaan pääasiassa WTO:n ja EU:n säädösten puitteissa.