temperointiin

Temperointiin, tai temperointiin metallurgiaan, viittaa lämpökäsittely, jolla pyritään parantamaan teräksen tai muun metallin tasapainoa kovuuden, sitkeyden ja jännitysten välillä. Karkaisun jälkeen muodostuva martensiittinen rakenne on usein liian hauras, joten temperoinnilla sitä muokataan parempaa kestävyyttä varten.

Prosessi perustuu teräksen lämmittämiseen hallitusti alle kriittisten lämpötilojen. Lämpötilaa pidetään halutun ominaisuusprofiilin saavuttamiseksi, ja sitä sekä oleskeluaikaa säätelemällä voidaan vaikuttaa sisältä löytyneiden hiilien ja karbidien diffuusion sekä todellisen rakenteen muodostumiseen. Tämän jälkeen teräs jäähdytetään yleensä joko nopeammin, hitaammin tai ilmassa riippuen toivotusta lopputuloksesta.

Temperointi vaikuttaa olennaisesti kovuuteen, lujuuteen, sitkeyteen ja jännitysten purkuun. Alhaisemmat temperointilämpötilat (noin 150–250 °C) voivat säilyttää korkean kovuuden ja parantaa kulutuskestävyyttä, kun taas keski- ja korkeammat lämpötilat (noin 300–600 °C ja yli) parantavat sitkeyttä ja kestävyyttä mutta vähentävät kovuutta. Terästyypin ja hiilipitoisuuden mukaan optimaalinen lämpötila- ja aika-profiili vaihtelee.

Temperointi on yleisesti käytössä työkaluteräksissä, akselina ja muissa rakenteellisissa terästuotteissa, joissa vaaditaan sekä kovuutta että sitkeyttä. Sitä käytetään usein yhdessä muiden lämpökäsittelyjen, kuten martempareoinnin tai austempareoinnin, kanssa lopullisen ominaisuusprofiilin saavuttamiseksi. Laadunvarmistuksessa mittaukset ja kontrollitoleranssit ovat tärkeitä, jotta lopullinen rakenne vastaa suunniteltuja vaatimuksia.