takavarikointitoimia

Takavarikointitoimia ovat rikosprosessissa käytettäviä pakkokeinoja, joiden tarkoituksena on turvata tutkinnan kannalta oleelliset seikat sekä estää toisen osapuolen omaisuuden siirtäminen, hävittäminen tai peittäminen. Näiden toimenpiteiden avulla pyritään varmistamaan riittävät edellytykset syyteoikeudellisen käsittelyn ja mahdollisen vaatimuksen toteutumiselle sekä turvaamaan todisteet ja oikeuden määräämät seuraamukset.

Toiminnan kohteena voivat olla sekä fyysiset esineet että aineettomat oikeudet sekä taloudelliset varat. Yleisiä takavarikointitoimia ovat takavarikointi tutkinnan kohteena olevien esineiden ja asiakirjojen haltuunotto ja säilyttäminen, varojen jäädyttäminen tai hallintaan ottaminen sekä omaisuuden luovuttamisen tai myynnin kieltäminen siihen asti, kunnes tutkinta ja mahdollinen oikeudenkäynti on saatu päätökseen. Toimenpiteet voivat koskea esimerkiksi rahavaroja, pankkitilejä, kiinteistöjä tai muuta omaisuutta, jolla on yhteyttä rikokseen tai sen voiton hankkimiseen.

Lainsäädäntö ja käytäntö perustuvat rikosprosessilakiin sekä muuhun soveltuvaan lainsäädäntöön. Yleisesti toimenpiteet edellyttävät epäilyä rikoksesta sekä tarvetta turvata tutkinnan toteuttaminen; ne ovat oikeasuhtaisia ja välttämättömiä kyseisessä tilanteessa. Päätökset toimenpiteistä voidaan tehdä pääsääntöisesti syyttäjän tai asianomaisen viranomaisen toimesta, ja ne vaativat yleensä tuomioistuimen vahvistuksen, erityisesti pidemmillä tai vaikutukseltaan rajuimmilla pakotteilla. Kiireellisissä tapauksissa yksittäinen viranomainen voi aluksi tehdä väliaikaisen toimenpiteen, joka on myöhemmin vahvistettava oikeudessa.

Takavarikointitoimien tarkoituksena on tasapainottaa tutkinnan tehokkuus, aineellisen oikeuden turvaaminen ja yksilön perusoikeudet. Toimenpiteet voivat olla tilapäisiä, ja niiden kestosta sekä vaikutuksista määrätään sekä valvotaan oikeuden kautta. Mahdolliset virheelliset tai yli laajuudet voivat johtaa valitus- ja korvausmahdollisuuksiin.