taivutusperusteena

Taivutusperusteena on käsite, jota käytetään kielitieteessä kuvaamaan sitä morfologista perustaa, jonka päälle sanan taivutus muodostetaan. Se tarkoittaa yleensä sitä vartaloa tai perusmuotoa, jonka ympärille erilaiset sijamuodot, aikamuodot tai muut inflection muotoutuvat. Taivutusperuste voi olla esimerkiksi nominin vartalo tai infinitiivi verbille, ja se voi vaihdella sanan osan ja taivutusmallin mukaan.

Käytännössä taivutusperusteena kerrotaan kieliopissa ja sanakirjoissa, miten sana taivutetaan. Yleensä yksikertaisissa ja säännöllisissä sanoissa taivutusperusteena on sana itsessään tai sen vartalo, jonka päätteet lisätään. Epäsäännöllisissä sanoissa voi olla useampia taivutusperusteita tai taivutussäännöissä erityisiä poikkeuksia, jolloin eri muodoissa käytetään eri perustaa.

Esimerkkejä: Nimi “talo” taivutusperusteena on vartalo “talo-”, jonka päätteet mahdollistavat muodon talon, talossa, talosta ja niin edelleen. Verbin “juosta” taivutusperusteena voi olla infinitiivi “juosta” tai sen vartalo “juoks-” tietyissä muodoissa, joiden avulla muodostetaan esimerkiksi juoksen tai juoksimme. Adjektiivi “iso” taivutusperusteena on “iso-”, jolla muodostetaan isompi ja isoin sekä muut vertailumuodot.

Taivutusperusteena-käsitettä käytetään yleisesti grammatiikassa ja sanakirjoissa, jotta voidaan ymmärtää sanan inflectiona ja löytää oikeat muodot nopeasti. Se on osa pohjaa sille, miten sanoja käsitellään kielessä.