taivutuskaavansa

Taivutuskaavansa tarkoittaa sanan taivutuksen mallia: miten sana saa eri sijamuotojen ja lukujen ilmaisut sekä mahdolliset sisäiset stemmimuutokset. Suomen kielessä sana voidaan taivuttaa monin tavoin, ja kielenoppikirjat sekä sanakirjat käyttävät termiä taivutuskaava kuvaamaan kunkin sanan tai sanaluokan vakiinutta taivutusjärjestystä. Taivutuskaavansa voi olla säännöllinen tai poikkeava, ja se vaikuttaa sekä nominaaleihin että adjektiiveihin ja joidenkin muun puolella sanaluokkien taivutukseen.

Useat sanat noudattavat yleisiä taivutuskaavoja, jotka määräytyvät sanan vartalon lopun sekä äänteellisen harmonian mukaan. Esimerkiksi sanan loppu -a/-ä, -e tai konsonanttinen pääte muuttaa, miten sija- ja lukumuodot muodostuvat. Lisäksi joillakin sanoilla esiintyy konsonantti gradaatio, jossa vartta muunnellaan erilaisissa muodoissa. On myös sanoja, joiden taivutuskaavat ovat poikkeavia tai sisäisesti vaihtuvia, jolloin oppikirjat antavat erityisiä ohjeita niiden taivuttamisesta.

Esimerkkinä voidaan ottaa sana talo. Sen taivutuskaavaan sisältyy useita muotoja: nominatiivi talo, genetiivi talon, partitiivi taloa, inessiivi talossa, elatiivi talosta, illatiivi taloon, adessiivi talolla, ablatiivi talolta, allatiivi talolle, essiivi talona, translatiivi taloksi ja abessiivi talotta. Näitä muotoja voidaan pitää talon taivutuskaavan ilmentyminä.

Kielitieteessä taivutuskaava on keskeinen käsite, jonka perusteella sanakirjat, kieliopit ja käyttöohjeet kuvaavat, miten sana taipuu eri yhteyksissä. Taivutuskaavat helpottavat sekä oppimista että kielen analysointia ja tallentavat kielen vaihtelun ja rakenteen.