taivutuskaavan

Taivutuskaava on kielellinen malli, joka kuvaa, miten sanan eri taivutusmuodot muodostuvat ja miten ne liittyvät kielen taivutusluokkiin. Siinä esitetään, millaisia muotoja sana voi saada, sekä missä numeroissa ja sijamuodoissa tai aikamuodoissa ja moduksissa ne esiintyvät. Taivutuskaavat ovat keskeisiä sekä kielentutkimuksessa että käytännön kielessä, kuten sanakirjoissa, kieltenopetuksessa ja luonnollisen kielen käsittelyssä.

Taivutuskaavat voidaan jakaa pääryhmiin sen mukaan, mihin sanaluokkaan ne kohdistuvat. Nominaaliset taivutuskaavat koskevat substantiiveja, adjektiiveja ja pronomineja ja niiden lukusuureja sekä sijamuotoja. Verbit toimivat omalla taivutuskaavallaan, joka kattaa persoona-, numero-, aikamuoto-, modus- ja partisiippimuodot sekä mahdolliset moodin muutokset. Adjektiivien taivutuskaavat sisältävät sekä vertailumuodot (positiivi, komparatiivi, superlatiivi) että soveltuvat kiinteästi substantiivin taivutukseen.

Säännölliset ja epäsäännölliset kaavat voivat poiketa toisistaan. Joillakin sanoilla taivutussäännöt ovat johdonmukaisia, kun taas toiset sanat noudattavat epäsäännöllisiä tai lainasanojen mukaisia poikkeuksia. Taivutuskaavat voivat myös muuttua kieliyhteydestä riippuen, mikä näkyy esimerkiksi murteissa tai historiallisissa kehityksissä.

Esimerkki: sanalla kissa voidaan muodostaa yksikön ja monikon sekä useita sijamuotoja taivuttava kaava, joka kattaa nominatiivin, genetiivin, partitiivin sekä useita sisäisiä sijamuotoja. Taivutuskaavat auttavat ymmärtämään, miten sama sana taipuu eri konteksteissa ja miten sanoja voidaan muodostaa tai löytää kielessä.