Taivutuskaava

Taivutuskaava on kielitieteen käsite, joka kuvaa sanan taivuttamisen säännöllistä rakennetta: stemmin ja erilaisia pääteitä yhdistävä kaava, jolla muodostetaan kielen eri sijamuodot, luvut ja muodot. Sitä käytetään sekä substantiivien, adjektiivien että verbien taivutuksessa. Taivutuskaavasta puhuttaessa puhutaan usein taivutusluokista tai paradigmoista, joiden sisällä sama perusta muuttuu tietyntapaisilla pääteillä.

Käytännössä taivutuskaava kertoo, miten sanaan lisätään päätteitä ja mahdollisia sisäisiä muutoksia. Suomen kielessä vokaaliharmonia ja konsonanttigradaatio vaikuttavat taivutukseen, ja sama kaava voi esiintyä eri sanatyypeillä hieman eri äänteellisesti.

Esimerkki: sana talo, yksikkö, 1a-luokka. Yksikön muodot:

- Nominatiivin yksikkö: talo

- Genetiivin yksikkö: talon

- Partitiivin yksikkö: taloa

- Inessiivin yksikkö: talossa

- Elatiivin yksikkö: talosta

- Illatiivin yksikkö: taloon

Monikon muodot:

- Nominatiivin monikko: talot

- Genetiivin monikko: talojen

- Partitiivin monikko: taloja

- Inessiivin monikko: taloissa

- Elatiivin monikko: taloista

- Illatiivin monikko: taloihin

Verbit: esimerkki presentin taivutus, verbistä puhua: minä puhun, sinä puhutte?; oikea muoto on minä puhun, sinä puhut, hän puhuu; me puhumme, te puhutte, he puhuvat.

Taivutuskaavien tunteminen helpottaa kielenoppimista, mutta poikkeukset ja epäsäännöllisyydet ovat yleisiä, joten sanoja kannattaa tarkistaa lähteistä.