taivutusjärjestelmät

Taivutusjärjestelmä tarkoittaa kielen morfologista rakennetta, jossa sanoja taivutetaan ilmaisemaan kieliopillisia suhteita ilman erillisiä sanoja. Tämä muotoilutapa koskee erityisesti substantiiveja, adjektiiveja, pronomineja ja verbejä, ja se kattaa muun muassa sijamuodon, luvun sekä aikamuodon.

Järjestelmiä voidaan luokitella tyypillisesti agglutinatiivisiin, fusionalisiin ja näiden sekoituksiin. Agglutinatiivisessa järjestelmässä merkitykset rakentuvat erillisillä affiksilla, kun taas fusionalisessa merkitykset voivat liittyä yhteen muotoon. Eri kielet yhdistävät näitä piirteitä eri tavoin, mikä vaikuttaa sanamuodon tiiviyteen ja lauseen ilmaisutapaan.

Suomen kielessä taivutus on pääasiassa agglutinatiivista. Substantiivit ja pronominit taipuvat lukumuodon ja sijamuotojen myötä, ja niitä käytetään ilmaistaessa suhdetta paikkaan, määrään sekä muihin kieliopillisiin suhteisiin. Esimerkkinä sana talo taivutetaan useisiin sijamuotoihin: genetiivi talon, partitiivi taloa, inessiivi talossa, elatiivi talosta, illatiivi taloon, adessiivi talolla, ablatiivi talolta, allatiivi talolle, essiivi talona, translatiivi taloksi ja abessiivi talotta. Adjektiiveja ja pronomineja taivutetaan samoilla perusperiaatteilla.

Verbit taivutetaan sekä persoonan ja luvun että aikamuodon mukaan. Pääaikamuodoista ovat preesens ja imperfekti; perfekti ja pluskvamperfekti muodostuvat apuverbin avulla. Lisäksi moodit kuten indikatiivi, konditionaali ja potentiaali sekä passiivilauseet ovat osa järjestelmää. Taivutusjärjestelmien tutkimus auttaa ymmärtämään kielen historiallisen kehityksen sekä erilaisten kielten morfologista rakennetta.