taivutuksellinen

Taivutuksellinen on adjektiivi, jolla viitataan taivutukseen, eli siihen kieliopilliseen muutokseen, joka ilmaisee esimerkiksi luvun, hakusanan sijan tai aikamuodon ilman, että sanan perusmerkitys muuttuu. Suomessa taivutus on keskeinen osa sanan morfologista rakennetta ja se koskee monia sanaluokkia, kuten substantiiveja, adjektiiveja ja verbejä.

Taivutuksellinen ilmiö eroaa derivatiivisesta morfologiasta. Taivutusmuodot ilmaisevat kieliopilliset suhteet ja määrät, mutta eivät yleensä muuta sanan luokkaa tai merkitystä yhtä radikaalisti kuin derivaatiossa, jossa uusi sana tai sanaluokka voi syntyä (esimerkiksi adjektiivista muodostuu substantiivi tai päinvastoin). Taivutuksellinen luonne on siis se, mikä mahdollistaa sanojen taivuttamisen erilaisiksi muodoiksi ilman uuden perusmerkityksen luomista.

Esimerkkejä taivutuksellisista muodoista ovat:

- Substantiivin taivutus: kissa, kissan, kissaa, kissassa (nominatiivinen, genetiivinen, partitiivilukumuoto, inessiivinen muoto).

- Verbin taivutus: kirjoitan, kirjoitat, kirjoittaa, kirjoitimme (minä, sinä, hän, me).

- Adjektiivin taivutus: iso, isot, isoa, isoon (yksikkö- ja monikkomuodot sekä sijamuodot, joilla adjektiivi taipuu yhteen nounin kanssa).

Käytännössä termiä taivutuksellinen käytetään erityisesti kielitieteellisessä keskustelussa eroteltaessa inflectional (taivutus) muotoja ja derivatiivisia rakenteita toisistaan. Se korostaa sitä, että kyseessä ovat muodot, jotka ilmaisevat kieliopillisia suhteita, eivätkä uusia sanoja tai sanaluokkia. Taivutuksellinen näkökulma on keskeinen suomalaisessa morfologian ja sanojen taivutuksen tutkimuksessa.