sääntödeontologiaan

Sääntödeontologiaan on eettinen teoria, joka kuuluu velvollisuusetiikan laajempaan piiriin. Sen keskeinen ajatus on, että moraalinen oikeellisuus ja vääryys määräytyvät yleispätevien moraalisten sääntöjen tai periaatteiden noudattamisen tai rikkomisen perusteella. Toisin kuin teko­deontologia, joka arvioi yksittäisiä tekoja niiden moraalisen oikeudenmukaisuuden kannalta, sääntödeontologia keskittyy universaalien sääntöjen luomiseen ja niiden noudattamiseen kaikissa vastaavissa tilanteissa.

Tämän teorian mukaan teko on moraalisesti oikein, jos se on yhdenmukainen hyväksytyn moraalisen säännön kanssa, ja moraalisesti väärin, jos se rikkoo tällaista sääntöä. Säännöt voivat perustua esimerkiksi luonnonoikeuteen, jumalallisiin käskyihin tai järkeen. Esimerkiksi sääntö "älä valehtele" on keskeinen sääntödeontologisessa viitekehyksessä. Tämän säännön mukaan valehteleminen on aina moraalisesti väärin, riippumatta mahdollisista seurauksista.

Sääntödeontologian vahvuutena pidetään sen tarjoamaa selkeyttä ja ennustettavuutta moraalisten päätösten tekemisessä. Se tarjoaa perustavanlaatuiset ohjeet käytökseen, jotka pyrkivät suojelemaan yksilön oikeuksia ja edistämään yleistä moraalista järjestystä. Teorian haasteena on kuitenkin usein se, miten käsitellä tilanteita, joissa säännöt ovat ristiriidassa keskenään tai joissa säännön noudattaminen johtaisi erittäin kielteisiin seurauksiin. Sääntödeontologia pyrkii ratkaisemaan näitä ongelmia kehittämällä tapoja priorisoida tai yhdistellä sääntöjä.