säteilyrasitusta

Säteilyrasitus tarkoittaa ionisoivan säteilyn aiheuttamaa kehon altistumista. Se kattaa sekä luonnollisen taustasäteilyn että ihmisen toiminnan aiheuttaman säteilyn, kuten diagnostisen kuvauksen, sädehoidon sekä teollisuustyön. Rasitus voidaan mitata eri annoksina: absorboitunut annos (Gy), vastaava annos (Sv) ja efektiivinen annos (Sv). Säteilyturvallisuudessa painotetaan efektiivistä annosta, joka ottaa huomioon sekä säteilyn tyypin että kudosten herkkyyden.

Lähteet ja mittaus: Luonnollinen taustasäteily sekä radon muodostavat merkittävän osan säteilyrasituksesta; lääketieteelliset kuvantamismenetelmät sekä tietyt työtehtävät voivat lisätä altistumista. Suojausta toteutetaan ALARA-periaatteella – niin alhaisen mahdollisen annoksen saavuttamiseksi kustannuksia unohtamatta. Henkilökohtaista altistumista seurataan dosimetreillä.

Terveysvaikutukset: Suuret kertaiset annokset voivat aiheuttaa välittömiä säteilyvaurioita; pienemmät, pitkäaikaiset annokset voivat lisätä syövän riskiä ja vaikuttaa joihinkin kudoksiin. Riskien hallintaan pyritään rajoittamaan annoksia ja noudattamaan parhaita käytäntöjä.

Sääntely ja suojelu: Suomessa säteilyturvallisuudesta vastaa Säteilyturvakeskus (STUK). Kansainvälisiä ohjeita noudatetaan ICRP:n periaatteiden ja lainsäädännön kautta. Väestölle taustasäteily lisänä on noin 1 mSv vuodessa. Työikäisillä kokonaisannos saa olla keskimäärin alle 20 mSv vuodessa (viiden vuoden keskiarvo enintään noin 100 mSv), ja yksittäinen vuosi ei saa ylittää 50 mSv. Dozimetrien avulla seurataan yksilön altistumista.