säteilylähdettä

Säteilylähde tarkoittaa mitä tahansa materiaalia, laitetta tai ilmiötä, joka emittoi ionisoivaa säteilyä. Ionisoiva säteily voi olla alfa-, beeta- tai gamma-säteilyä sekä röntgensäteitä tai neutronisäteilyä. Lähteet voivat olla luonnollisia tai keinotekoisia, ja niiden ominaisuudet sekä riskit riippuvat säteilyn laadusta, energiasta ja vapautuvan säteilyn määrästä. Lähteet jaetaan usein suljettuihin (suljetut) ja avolähteisiin sekä luonnollisiin että keinotekoisiin.

Luokkien osalta keskeisiä ryhmiä ovat luonnolliset ja keinotekoiset lähteet sekä suljetut (kapseloidut) että avolähteet. Suljetut lähteet ovat sellaisia, joissa säteily on kapseloitu, jolloin vapautuminen on hallitumpaa; avolähteet vapauttavat säteilyä ympäristöön. Lähteitä käytetään laajasti lääketieteessä, teollisuudessa sekä tutkimuksessa.

Turvallisuus ja sääntely: ionisoivan säteen käsittelyyn sovelletaan ALARA-periaatetta sekä kansallisia ja kansainvälisiä standardeja, lisensointi- ja kuljetusvaatimuksia sekä hävityssäädöksiä. Säteilylähteiden käyttö on usein valtion valvonnan ala, ja siihen liittyy seurantaa, varastointia, suojauksia sekä koulutettua henkilöstöä. Kansainvälisiä ohjeita antavat IAEA ja ICRP; Euroopan unionissa Euratom-säädökset vaikuttavat jäsenmaihin.

Mittaus ja valvonta: Säteilylähteitä mitataan detectorien avulla. Aktiivisuus ilmoitetaan becquerelleina (Bq); säteilyannosnopeus ja -arvot ilmenevät grayta (Gy) sekä sieverteissä (Sv). Dosimetrit ja muut mittauslaitteet auttavat henkilöstön ja ympäristön altistumisen hallinnassa. Turvallisuustoimet perustuvat etäisyyteen, suojaukseen ja aikatekijöiden hallintaan.