säteilylainsäädäntö

Säteilylainsäädäntö viittaa lakeihin ja säädöksiin, jotka säätelevät ionisoivan ja ei-ionisoivan säteilyn käyttöä, hallintaa ja turvallisuutta. Tavoitteena on suojella ihmisiä ja ympäristöä säteilyn mahdollisilta haitallisilta vaikutuksilta samalla kun sallitaan säteilyn hyödylliset sovellukset.

Keskeisiä säteilyn lähteitä ja sovelluksia, joita lainsäädäntö kattaa, ovat muun muassa lääketieteellinen kuvantaminen (röntgen, CT), sädehoito, teollisuuden radiografia, ydinvoima ja radioaktiiviset materiaalit. Lainsäädäntö määrittelee muun muassa säteilyannosten raja-arvot, työpaikkojen ja julkisten tilojen säteilysuojelun vaatimukset, radioaktiivisten aineiden käsittelyyn ja kuljetukseen liittyvät turvallisuusmääräykset sekä ydinlaitosten turvallisuusstandardit.

Valvonnasta ja lupamenettelyistä vastaavat yleensä kansalliset viranomaiset, kuten Suomessa Säteilyturvakeskus (STUK). Lainsäädäntö perustuu usein kansainvälisiin suosituksiin ja sopimuksiin, kuten Kansainvälisen atomienergiajärjestön (IAEA) ja Kansainvälisen ionisoimattoman säteilysuojelukomission (ICNIRP) ohjeisiin. Säteilylain ja siihen liittyvien asetusten tarkoituksena on varmistaa, että säteilyä käytetään turvallisesti ja vastuullisesti kaikilla sen käyttöaloilla. Säännöllinen valvonta ja vaatimustenmukaisuuden arviointi ovat olennainen osa säteilyn turvallisuuden varmistamista.