syyseuraussuhteessa

Syyseuraussuhteessa tarkoitetaan tilaa, jossa yhden ilmiön (syy) muutos vaikuttaa toiseen ilmiöön (seuraus) siten, että muutos yhdessä johtaa seuraavan ilmiön muutokseen. Tämä suhde voidaan havaita monilla aloilla, kuten terveystieteissä, ympäristötutkimuksessa ja taloustieteissä. Se eroaa pelkästä korrelaatiosta, jossa kahdella ilmiöllä voi olla samansuuntainen esiintyminen ilman, että toinen aiheuttaa toista.

Syyseuraussuhteen todistamisessa on useita keskeisiä kriteerejä. Ajallinen järjestys: syyn on edeltänyt seurausta. Yhteys: ilmiöiden välillä on tilastollinen yhteys. Mechanismi: on tarjolla sellainen selitys siitä, miten syy voisi aiheuttaa seurauksen. Sijoitusvaihtelu ja toistettavuus: havaintoja tulisi voida toistaa eri tutkimuksissa ja konteksteissa. Lisäksi on tärkeää kontrolloida häiriötekijöitä (confounders) ja mahdollinen vaikutuksen mittaustarkkuuden virhe.

Tutkimusmenetelmät syy-seuraussuhteen arvioimiseksi jakautuvat kokeellisiin ja ei-kokeellisiin. Kokeelliset tutkimukset, kuten satunnaistetut kontrolloidut kokeet (RCT:t), tarjoavat vahvinta näyttöä syy-seuraussuhteesta. Ei-kokeelliset lähestymistavat, kuten luonnolliset kokeet, tilastolliset mallit, instrumenttivälineet, difference-in-differences ja propensity-score-korjaukset, ovat tärkeitä tilanteissa, joissa satunnaistaminen ei ole mahdollista.

Rajoitteita ovat korrelaation ja syyn sekoittuminen, käänteinen syy-seuraussuhde, confounding, mittausvirheet ja valintavaikutukset. Syyseuraussuhde muodostaa perustan päätöksenteolle riskinarvioinnissa, politiikkasuunnittelussa ja käytännön sovelluksissa. Esimerkkinä yleisesti hyväksytty todiste on, että tupakointi lisää keuhkosyövän riskiä.