syntetisaattoreissa

Syntetisaattori on elektroninen musiikkisoitin, joka tuottaa äänisignaaleja sähköisesti ja jonka äänisävyjä voidaan muokata monipuolisesti. Tyypilliseen rakenteeseen kuuluvat äänilähteet (yleensä oskillaattoreita), suodatin sekä äänenvoimakkuuden hallinta ja modulointijärjestelmä, jonka avulla voidaan tuottaa erilaisia sävyjä ADSR-envelopen ja LFO-modulaation avulla.

Historiallisesti ensimmäiset kaupalliset syntetisaattorit kehittyivät 1960-luvulla analogiseksi lähestymistavaksi. Moog, ARP ja muut suunnittelijat toi markkinoille monofonisia malleja, joiden suosio kasvoi nopeasti. 1970‑ ja 1980-luvuilla kehitettiin polyfonia ja yleistyi MIDI-standardi (1983), joka mahdollisti laitteiden yhteentoimivuuden ja ohjelmistojen ohjauksen. 1990-luvulla digitaalinen ja virtuaalinen analogi tulivat laajasti käyttöön, mikä johti myös ohjelmistopohjaisiin syntetisaattoreihin (soft synths).

Tekninen ydin perustuu signaalin polkuun: äänilähteestä vapautuu toistuvaa tai epäjatkuvaa aalletta, jota voidaan muokata suodattimilla, vahvistimilla ja moduloinnilla. Subtraktiivisessa syntetisaatiossa kirkas signaali muokataan halutuksi ääniksi; monimutkaisempia ääniä tuotetaan käyttämällä useita modulointilähteitä, monimutkaista patchingia ja erillisiä efektipolkuja. Syntetisaattoreita on sekä analogisia että digitaalisia sekä hybridiheittoja; ne voivat käyttää sekä itsenäisiä käyttöliittymiä että ohjelmistoympäristöjä, kuten MIDI- tai CV/GATE-liitännöitä sekä USB-liitäntää.

Syntetisaattoreissa-terminologiaan kuuluu inessiivinen monikko syntetisaattori-sanan muodossa: syntetisaattoreissa viittaa paikkoihin tai tiloihin, joissa syntetisaattorilla tehdyllä äänellä työskennellään.

Sputti: syntetisaattoreissa on keskeinen asema monipuolisessa elektronisessa musiikissa ja live-esiintymisissä sekä opetuksessa.