suunnitteluperinteessä

Suunnitteluperinne tarkoittaa vakiintuneiden suunnittelun arvojen, menetelmien ja käytäntöjen kokonaisuutta, joka ohjaa suunnitteluprosessin päätöksiä eri aikakausina ja kulttuurisissa konteksteissa. Se syntyy historiallisten kokemusten, koulutuksen, teollistumisen ja yhteiskunnallisten tarpeiden vuorovaikutuksesta ja muuttuu ajan mukana. Suunnitteluperinne sisältää sekä estetiikan että toiminnallisuuden tyypillisiä piirteitä, kuten käyttäjäkeskeisyyden, kestävyyden, materiaalivalinnat sekä tuotantoprosessien hallinnan.

Perinne välittyy ammatillisen koulutuksen, työssäoppimisen ja ammatillisen yhteisön kautta; se tallentuu teksteihin, suunnittelukirjallisuuteen, näyttelyihin sekä museovirityksiin. Dokumentointi ja keskustelu ylläpitävät säilymistä sekä mahdollistavat uudistamisen. Suunnitteluperinteen muutokset ovat seurausta teknologisista edistysaskeleista, taloudellisista realiteeteista sekä arvojen muutoksista, kuten kestävyydestä ja inklusiivisuudesta.

Esimerkkejä Suomessa korostavat tietyt perinteet: käytännöllinen, tila- ja käyttäjäkeskustainen suunnittelu sekä luonnonmateriaalien huomiointi. Kansainvälisesti Suomi on tunnettu minimalistisesta estetiikasta, funktionalismista ja skandinaavisesta ytimellisyydestä, esimerkkeinä Alvar Aallon arkkitehtuuri, Iittalan lasi, Arabian sekä Marimekon muotoilu. Nämä linjat ovat muokanneet suunnitteluperinteitä, joihin peilataan nykyisiä kestävän kehityksen ja digitalisaation vaatimuksia.

Yhteenvetona suunnitteluperinne on dynaaminen, historiallisesti juurrutunut ja jatkuvasti tulkinnan alainen kokonaisuus, joka ohjaa suunnittelua sekä yksilö- että yhteisötasolla.