suunnittelumalleissa

Suunnittelumallit ovat yleisiä ratkaisuja toistuviin ohjelmistosuunnittelun ongelmiin. Ne tarjoavat kuvaustapoja kontekstista riippuvaisten ratkaisujen periaatteista, eivät valmiita koodipohjia. Mallien tarkoituksena on helpottaa uudelleenkäyttöä, parantaa kommunikaatiota suunnittelussa sekä tukea arkkitehtuuria ja laajennettavuutta.

Mallien historia ja luokitus ovat tulleet tunnetuiksi 1990-luvulla, kun Gamma, Helm, Johnson ja Vlissides julkaisivat Design Patterns: Elements of Reusable Object-Oriented Software. He esittelivät kolmen pääluokan jakamisen: luomismallit, rakennusmallit ja käyttäytymismallit. Katalogit ovat kehittyneet siitä eteenpäin ja ne kuvaavat yleisiä ratkaisuja, jotka ovat sovellettavissa monenlaisiin ohjelmistoympäristöihin.

Mallien ydin on tarjota yleiskielinen ratkaisu ongelmatilanteeseen sekä kuvailla konteksti, ratkaisun periaatteet ja mahdolliset seuraamukset. Ne ovat työkaluja, jotka helpottavat yhteistä kieltä suunnittelussa ja auttavat löytämään huolellisesti harkittuja, uudelleenkäytettäviä ratkaisuja.

Esimerkkejä jaetaan kolmeen ryhmään: luomismallit kuten Singleton, Factory Method, Abstract Factory, Builder ja Prototype; rakennusmallit kuten Adapter, Bridge, Composite, Decorator, Facade ja Proxy; käyttäytymismallit kuten Observer, Strategy, Command, Iterator, Visitor, Mediator, State, Template Method sekä Chain of Responsibility.

Käyttö ja kriittinen näkökulma: malleja kannattaa käyttää harkiten ja kontekstin mukaan, sillä ne eivät ole universaaleja ratkaisuja. Liiallinen mallien mollaaminen tai niiden pakottaminen kaikkialle voi johtaa monimutkaiseen ja vaikeasti ylläpidettävään koodiin. Malleja voidaan hyödyntää osana laajempaa arkkitehtuuria ja refaktorointia. Lähteet keskittyvät GoF-kirjailijoihin ja ohjelmistokehityksen kattavaan kirjallisuuteen.