superlatiivien

Superlatiivien (suomen kielen superlatiivit) ovat adjektiivien ja adverbin korkeimman tai suurimman laadun ilmaisun asteita. Niitä käytetään, kun verrataan useampia kohteita ja halutaan nimetä niistä kaikkein tai suurimman.

Usein superlatiivi muodostetaan liittämällä adjektiivin vartaloon -in-päätteinen loppu: korkea → korkein, iso → isoin, pieni → pienin, suuri → suurin. Säännöt huomioivat äänteelliset muutokset ja vartalon vaihtelut; esimerkiksi vanha → vanhin, uusi → uusin. Osa adjektiiveista on epäsäännöllisiä: hyvä → paras, paha → pahin, vanha → vanhin, uusi → uusin. Nämä muodostuvat käytännössä kokonaan erillisinä muotoina, eikä niitä voi aina päätellä pelkän -in-päätteen perusteella.

Käyttöön liittyy myös pääsääntö: superlatiivia käytetään, kun määritellään jotakin asiaa ryhmässä, jonka sisällä on kyseinen laadun korkein tai suurin ilmentymä. Esimerkkejä: korkein (tien.varrelta), suurin (kaupungissa), kaunein (kaikkien joukossa). Lisäksi suomen kielessä voidaan tukea ilmaisua sanalla kaikkein tai kaikkein + adjektiivin superlatiivinen muoto: kaikkein kaunein, kaikkein nopein, mikä korostaa äärimmäisyyttä.

Epäsanallisesti muodostettuja tai painotustarpeita vastaavia muotoja käytetään arkipuheessa yleensä adverbin tai ilmaisun vahvistamisen keinoin, esimerkiksi sanalla kaikkein ennen adjektiivin superlatiivista muotoa. Adverbeissa superlatiivin vihkimiseen liittyvät muodot voivat vaihdella, ja tavallisimpana keinona käytetään vahvistavia ilmauksia esimerkiksi sanoilla kaikkein.

Yhteenvetona: superlatiivien avulla ilmaistaan laadun ylimpiä piirteitä ryhmän sisällä ja ne muodostuvat yleisimmin -in-päätteisen loppuliitteen avulla ottaen huomioon adjektiivin stemman muutokset, sekä epäsäännöllisiä poikkeuksia.