steriloinnissa

Steriloinnilla tarkoitetaan prosessia, jolla kaikki viable mikro-organismit, mukaan lukien itiöt, tuhotaan tai poistetaan ja lopputuotteesta varmistetaan steriiliys. Sitä käytetään erityisesti terveydenhuollon, laboratoriotoiminnan sekä lääke- ja elintarviketeollisuuden aloilla, joissa kontaminaation estäminen on kriittistä. Sterilointi voi tapahtua sekä lämpötilan, kemiallisten aineiden että säteilyn avulla, ja sen tavoitteena on luoda ja ylläpitää steriili ympäristö tai tuote.

Yleisimmät sterilointimenetelmät voidaan jakaa lämpö-, kemiallis- ja säteilyperusteisiin keinoihin. Autoklavointi eli höyrysterilointi paineen alla on yleisin menetelmä instrumenteille ja tekstiileille; tyypillinen parametri on noin 121–134 °C lämpötiloissa, paineessa ja lyhyessä ajassa. Kuiva lämpö soveltuu materiaaleille, jotka eivät kestä kosteutta, ja sitä käytetään usein korkeissa lämpötiloissa. Kemiallinen sterilointi sisältää esimerkiksi etyleenoksidin kaasujen käsittelyn, joka on tärkeä eräissä kertakäyttömuoveissa ja lääketieteellisissä laitteissa. Säteily sterilointi käyttää gammasäteilyä tai elektronisäteilyä elintärkeille tuotteille; se soveltuu suurille erille sekävoiden läpäiseviä pakkauksia. Osa menetelmistä, kuten sterilointifiltraatio, ei itsessään tee rakenteesta steriiliä vaan poistaa mikro-organismeja nesteistä.

Valvonta ja laadunvarmistus perustuvat standardien ja indikaattorien käyttöön. Kansainvälisesti käytetään ISO-standardeja, kuten ISO 17665 (märkä lämpö) sekä ISO 11135/11137 (Kaasu- ja säteily sterilointi sekä valinta- ja validointivaatimukset). Biologiset indikaattorit ja pakkauksen eheysvarmistus ovat keskeisiä osia validoinnissa.

Käyttöönoton, turvallisuuden ja vaikutusten vuoksi sterilointiprosessien suunnittelua ja toteutusta valvotaan tiukasti laboratorio- ja terveydenhuoltoalalla sekä teollisuudessa. Steriloinnin historia ulottuu 1800-luvulle, jolloin kehittyi nykyaikainen autoklaavisuunnittelu ja systemaattinen laatujärjestelmien painotus.