stainnauksen

Stainnauksen (värjäyksen) tarkoituksena on parantaa näytteiden kontrastia mikroskoopissa sekä korostaa solujen ja kudosten rakenteita tai tunnistaa tiettyjä aineita. Eri väriaineet sitoutuvat erityisiin kemiallisiin ryhmiin, jolloin voidaan erottaa tumat, sytoplasma, sidekudokset ja mikrobiologiset rakenteet. Stainnusta käytetään laajasti histologiassa, patologiassa ja mikrobiologiassa.

Prosessi etenee tyypillisesti useissa vaiheissa. Näyte kiinnitetään (fixaatio) ja valmistellaan usein parafiinissa ennen kuin siitä leikataan ohuet viipaleet. Viipaleet deparaffinisoidaan ja palautetaan veteen ennen varsinaista värjäystä. Eri väriaineet reagoivat kohteidensa kanssa: ne antavat kudokselle ja soluille erilaisia värejä, mikä mahdollistaa rakenteiden erottuvuuden. Värittämisen jälkeen näyte kuivataan, kiinnitetään ja usein peitetään kirkastimella tai لها fluorofori- tai luminifioivilla merkinnöillä riippuen käyttöön tarkoitetusta menetelmästä.

Yleisimmät värjäykset ja niiden käyttötarkoitukset sisältävät: hematoxylin ja eosiini (H&E), joka on yleisin perusvärjäys kudosten yleiskatsaukseen; Gram-värjäys bakteerien erottamiseksi gram-positiivisista ja gram-negatiivisista; acid-fast -värjäyksiä (esim. Ziehl-Neelsen) maamerkkibakteereiden tunnistamiseen; PAS-värjäystä (polysakkaridit ja glykoproteiinit); hopeavärjäyksiä (mucosan, sieni- ja retikuliiniverkostojen havaitsemiseen) sekä immunohistokemiallisia värjäyksiä, joissa tarkoitetut vasta-aineet merkitään entsyymillä tai fluoroforilla kohteiden tunnistamiseksi.

Laadunvarmistuksessa otetaan huomioon kiinnitys, väriaineiden laatu, seuranta virheittäin esiintyvistä artifakteista sekä näytteen yleinen käsittely, sillä nämä voivat vaikuttaa tulkintaan. Stainnuksia tarkastellaan yhdessä muiden rakenteellisten ja kemiallisten analyysien kanssa, jotta voidaan muodostaa luotettava diagnoosi tai tutkimustulos.