sopeutumismekanismit

Sopeutumismekanismit ovat biologian ilmiöitä, joiden kautta eliöt sopeutuvat ympäristön vaihteluun ja voivat lisätä selviytymis- ja lisääntymismenestystään. Ne voivat olla geneettisiä tai ei-genetiisiä ja ne ilmenevät yksilön käyttäytymisessä, fysiologiassa ja kehityksessä sekä populaation rakenteessa.

Geneettiset sopeutumismekanismit johtuvat alleelien kirkastumisesta populaatiossa luonnonvalinnan seurauksena. Pitkällä aikavälillä nämä muutokset voivat muuttaa lajien ominaisuuksien jakaumaa. Tällöin tekijät kuten mutaatiot, gene flow ja sattumanvarainen drift vaikuttavat, ja monen ominaisuuden periytyminen on monogeenistä.

Fenotyyppinen plastisuus tarkoittaa yksilön kykyä muuttaa ilmentymiään ympäristöolojen mukaan ilman perimän muutosta. Esimerkkejä ovat kasvien lehden koon muutokset, pigmentaatio ja turkin paksuus eläimillä, jotka määräytyvät vuodenaikojen mukaan.

Lyhytaikaiset sopeutumismuodot voivat olla akklimatisointia eli fysiologista sopeutumista ympäristötekijöihin sekä kehityksessä ilmenevää plastisuutta. Akklimatisointi on usein palautuvaa eikä pysy pitkään muuttuvissa oloissa.

Epigenetiikka kattaa mekanismit, kuten DNA-metylaation ja histonimuutokset, joiden avulla geenien ilmentyminen sääteytyy ympäristön mukaan ja joissain tapauksissa siirtyy jälkeläisille.

Rajoitteet ja kustannukset—kuten energiankäytön ja elinympäristön rajoitteet—rajoittavat sitä, millaisia sopeutumismekanismeja esiintyy ja missä ajassa.

Esimerkkejä esiintyy sekä eläin- että kasvilajeissa, ja ne voivat kohdistua fysiologiaan, käyttäytymiseen tai kehitykseen. Katso myös evoluutio, luonnonvalinta, fenotyyppinen plastisuus.