silanointia

Silanointi on pintakäsittelymenetelmä, jossa pinta käsitellään silaani-kytkentäaineilla parantamaan kiinnittymistä epäorgaanisten ja orgaanisten materiaalien välillä. Silanointi luo molekyylisillan pintaan ja organiseen refronkaan, mikä voi parantaa esimerkiksi resin-sidoksia keramiikan, lasin, piidioksidin ja metallihydratoidien kanssa. Suomessa termiä käytetään yleisesti sanontojen “silanointi” tai “silanointia”.

Silanoinnin perusmekanismi perustuu silaaniyhdisteiden hydrolyysiin kosteudessa, jolloin muodostuu silanoli-ryhmiä. Näiden ryhmien voidaan kondensoitua pintaan muodostamaan Si–O–Si-sidoksia, samalla kun organofunktionaalinen ryhmä (esimerkiksi metakrylaatti- tai vinyliryhmä) jää kiinnittymään resiinaiheeseen tai muuhun orgaaniseen kerrokseen. Tämä muodikkaa sillan resin ja aineen välillä parantaa adhesiota sekä liitoksen kestävyyttä.

Käytännössä silanointi sisältää useita vaiheita: pinta puhdistetaan ja mahdollisesti aktivoidaan mekaanisesti tai kemiallisesti, minkä jälkeen pintaan levitetään organosilaaniliuos (yleensä 1–3 % silaani alkoholiveteen sekoitettuna). Liuos annetaan kuivua ja joskus lämmitetään lyhyesti paranemisen varmistamiseksi. Silaaniliuoksen valinta riippuu sovelluksesta ja käytetystä resinista.

Sovelluksia ovat muun muassa hammaslääketiede (keramiikan ja resin-sidosten parantaminen), lasin ja keramiikan liittäminen polymeeriliimoihin sekä monien biomateriaaleihin kohdistuvat pintakäsittelyt. Silanoinnin etuna on parempi kiinnitys ja jakautuma, mutta sen pitkäaikainen kestävyys on riippuvainen kosteudesta ja varastoinnista. Turvallisuusohjeet suosittelevat suojavaatteita ja hyvää ilmanvaihtoa, sillä silaaniyhdisteet voivat ärsyttää ihoa ja hengitysteitä.