siirtomaiden

Siirtomaa (monikko siirtomaat) on alue, joka on toisen valtion hallinnassa ja jonka hallinto sekä taloudellinen ja sotilaallinen tilanne kohdistuvat emämaan etuihin. Termiä käytetään erityisesti historiallisessa kontekstissa kuvaamaan kolonialismin aikakaudella vallattuja alueita sekä niiden asemaa emämaan alaisuudessa. Suomen kielessä genetiivimuoto siirtomaiden viittaa näiden alueiden omistukseen tai hallintaan.

Historian yleinen kehityskulku näkee siirtomaat syntyivät suurten löytöretkien ja merentakaisten valta-asemien myötä, kun eurooppalaiset valtiot laajensivat vaikutusvaltaansa ympäri maailmaa. Hallinto perustui useimmiten emämaan lainsäädäntöön ja byrokratiaan, ja taloudellinen hyödyntäminen – kuten raaka-aineet, tuotanto ja kaupankäynti – oli keskeinen motivaattori. Paikalliset yhteisöt joutuivat usein mukautumaan vieraaseen hallintoon ja kulttuurisiin normeihin.

Toisen maailmansodan jälkeen dekolonisaatio johti useimpien siirtomaiden itsenäistymiseen 1950–1970-luvuilla. Joitakin alueita koskivat edelleen erilaiset eritasoiset suhteet emämaihin tai erityisasemat, mutta suurin osa perinteisistä siirtomaista siirtyi uusille itsenäisille valtioille. Siirtomaiden perinnöllä on syvä vaikutus nykyisiin kieliin, kulttuureihin, rajoihin ja taloudellisiin suhteisiin, ja keskustelu siirtomaa-ajan opeista sekä kolonialismin jäljistä on edelleen keskeinen osa historiallista ja postkolonialistista tutkimusta.