siglecproteiiniperheet

Siglec-proteiiniiperheeseen kuuluvat siaalihappoa sitovat immunoglobuliiniperheen rakenteeseen kuuluvat solujen pinnalla esiintyvät reseptorit. Ne ovat immuunijärjestelmän osia, ja niiden tehtävä on säädellä solujen välistä viestintää tunnistamalla siaalihappoja sisältäviä glycaneja sekä omilta että mikrobeilta peräisin olevilta pinnoilta. Siglecit voivat vaikuttaa sekä myeloidisten että lymfoitisten solujen toimintakykyyn ja immuunivasteeseen.

Rakenne ja signaalointi: suurin osa Siglec-proteiineista koostuu ulkoisesta Ig-like -domaiinista, usein sekä V-set että C2-set -tyyppisiä. Transmembranaalinen alue yhdistää reseptorin solukalvoon, ja sytoplasmassa on tyrosiinipohjaisia motiiveja (ITIM-tyyppisiä tai ITAM-tyyppisiä), jotka säätelevät signaalia rekrytoimalla fosfataaseja kuten SHP-1 ja SHP-2. Näin ne voivat sekä estää että muokata solujen aktivoitumista. Ligandit ovat siaalihappoja sisältäviä glycaneja, ja sitoutuminen vaihtelee α2-3- tai α2-6-linkkauksien mukaan.

Luokitus ja evoluutio: Siglecit jakautuvat konservoituihin Sigleceihin ja CD33-similaarisiin Siglec-ihin (CD33-related Siglecs). Ihmiskannassa perhe on laajentunut nopeasti CD33-related-ryhmän geneettisen vaihtelun vuoksi, ja siglec-geenit sijaitsevat pääosin kromosomissa 19. Lajikohtaiset erot sekä pseudogeneja ovat tyypillisiä.

Toiminta ja kliininen merkitys: Sigleceilla on keskeinen rooli immuunivasteen säätelyssä, osallistuen fagosytoosiin, antigenin esittämiseen ja tulehduksen säätelyyn sekä itse-tunnistuksen ylläpitoon. Ne voivat edistää toleranssia mutta myös patogeenien piilottamista. Klinisesti sigleciteja tutkitaan terapiakohteina: esimerkiksi CD33 on AML-hoidoissa ollut keskeinen kohde, ja siglec-ligandien sekä glykoennodien hyödyntäminen on aktiivinen tutkimusalue immunoterapiassa.