sidekudossairauksissa

Sidekudossairaudet ovat autoimmuunisairauksia, jotka vahingoittavat sidekudoksia kuten ihoa, niveliä, lihaksia ja verisuonia sekä voivat vaikuttaa sisäelimiin. Oireet ja vaikeusaste vaihtelevat suuresti, ja sairaudet voivat olla pitkäkestoisia sekä monimuotoisia.

Tyypillisiä sidekudossairauksia ovat systeminen lupus erythematosus (SLE), Sjögrenin oireyhtymä, sklerodermia (systeminen sclerosis), polymyosi- ja dermatomyosiitti sekä yhdistetty sidekudossairaus (mixed connective tissue disease, MCTD). Nämä voivat esiintyä yksittäin tai yhdessä, ja ne voivat vaikuttaa eri elinjärjestelmiin.

Taustalla on immuunijärjestelmän väärä toimintamekanismi, jossa elimistö hyökkää omia kudoksiaan vastaan. Perinnölliset tekijät sekä ympäristötekijät, kuten infektiot ja tupakointi, voivat lisätä riskiä sairastua. Autoantivasta-aineiden esiintyminen on usein keskeinen piirre diagnosoinnissa.

Oireet vaihtelevat sairauden mukaan, mutta yleisiä ovat väsymys, kuume, nivel- ja lihaskipu sekä ihon muutokset, kuten fotosensitiivinen ihottuma ja ihon paksuuntuminen. Raynaud’n ilmiö, kuivuminen silmissä ja suussa (Sjögren) sekä monien elinten sairastuminen (munuaiset, keuhkot, sydän) voivat ilmetä.

Diagnoosi perustuu kliinisiin löydöksiin, autoantivasta-aineiden mittauksiin (esimerkiksi ANA, anti-dsDNA, anti-Smith, Ro/SSA, La/SSB, Scl-70, centromere), laboratoriotutkimuksiin, kuvantamiseen sekä mahdollisesti kudosbiopsiaan. Hoito räätälöidään yksilöllisesti ja tavoite on tulehduksen hallinta, oireiden lievittäminen sekä elintoimintojen suojaaminen.

Hoitoon kuuluvat yleensä tulehduksen tukahduttaminen glukokortikoideilla sekä monissa sairauksissa toimintakyvyn parantaminen DMARD- ja biolääkehoidoilla. Hydroksiklorokiini on hyödyllinen SLE:ssä ja Sjögrenissa. Tukihoidot, kuten fysioterapia, iho- ja suunhoito sekä säännöllinen seuranta, ovat keskeisiä. Ennuste riippuu sairauden tyypistä ja eliminoitumisesta; varhainen diagnoosi parantaa näkymiä.