sekundäärilähteistä

Sekundäärilähteet (sekundäärilähteiset lähteet) ovat lähteitä, jotka käsittelevät, tulkitsevat tai yhteenvetävät primaarilähteitä. Primaarilähteet ovat alkuperäisiä, suoria todisteita tai näyttöaineistoa, kuten tutkimusraportit, tausta-asiakirjat, taideteokset, päiväkirjat tai tilastot. Sekundäärilähteet syntyvät näiden lähteiden jälkeen ja muodostavat tietämyksen kokonaiskuvan, kontekstin ja kritiikin.

Tyypillisiä sekundäärilähteitä ovat katsausartikkelit ja kirjallisuuskatsaukset, kriittiset analyysit, monografiat sekä oppikirjat. Niissä tekijät tiivistävät, vertailevat ja tulkitsevat olemassa olevaa tutkimusta, usein referoiden useisiin primaarilähteisiin. Tällaiset lähteet voivat tarjota yleiskuvan aiheesta, osoittaa tutkimusaukkoja ja ehdottaa tulkintoja tai viestinnän tapoja tieteenalasta riippuen.

Sekundäärilähteiden käyttöä ohjaa tutkimuksen tavoite. Ne auttavat ymmärtämään kentän kehitystä, löytämään olennaiset lähteet ja hahmottamaan teoreettisia sekä metodisia lähestymistapoja. Ne eivät kuitenkaan yleensä tarjoa uutta kokeellista todistetta, vaan rakentuvat aiemman työn varaan, jolloin niiden laatu riippuu sekä alkuperäisten lähteiden että kirjoittajan tulkintojen laadusta.

Arvioinnissa kiinnitetään huomiota kirjoittajan asiantuntemukseen, julkaisukanavaan ja vertaisarviointiin sekä siihen, miten kattavasti ja kriittisesti lähteet on valittu. Tunnistettavia vinoumia voivat olla liiallinen yhden näkökulman korostaminen tai päivämääräuskallaan vanhentuneen tiedon toistaminen. Sekundäärilähteitä käytetään yleensä yhdessä primaarilähteiden kanssa ja niiden luotettavuus on tärkeää varmistaa arvioimalla viitteet ja metodit.