sallittavuutta

Sallittavuutta on normatiivinen käsite, joka viittaa siihen, mitä tekoja tai toimintoja voidaan pitää sallittuina tai hyväksyttävinä tietyssä kontekstissa. Sana viittaa sekä moraalisiin että laillisiin ja sosiaalisiin sääntöihin, eivätkä ne aina ole yhtä kuin luvan myöntäviä tekijöitä. Etymologisesti sallia tarkoittaa antaa luvan, sallittavuus siis kuvaa, millä perusteilla teko voidaan nähdä luvan arvoisena.

Moraalinen ulottuvuus tarkoittaa, että jokin teko ei riko yleisiä moraalisia velvollisuuksia eikä aiheuta kohtuutonta haittaa. Eri eettiset suuntaukset voivat kuitenkin päätyä erilaisiin arvioihin: utilitarismi painottaa tilannetta kokonaishyötyjen näkökulmasta, deontologia korostaa velvollisuuksien noudattamista, ja veðurottomat arvojärjestelmät voivat määrittää sallitun erilailla. Sallittavuus ei siten välttämättä tarkoita, että teko olisi suositeltavaa tai hyvä, vaan että se ei ole kategorisesti kiellettyä.

Oikeudellinen ulottuvuus jäsenilleen tarkoittaa, että toiminta on säädetty lailla sallituksi tai se ei ole tai sitä ei tuomita rangaistavaksi. Lakien tulkinnassa sallittavuus voi poiketa moraalisesta harkinnasta, ja poikkeustilanteissa säädökset saattavat sallia poikkeuksellisia ratkaisuja.

Sosiaalinen tai kulttuurinen sallittavuus heijastaa yhteisön normeja, käytäntöjä ja odotuksia. Näiden normien muuttuminen voi muuttaa, mikä katsotaan sallittavaksi ajan myötä.

Käytännössä sallittavuuden arviointi on kontekstisidonnainen ja kiistanalainen; se vaatii usein tarkastelua tarkoituksista, seurauksista, velvollisuuksista sekä yhteisestä arvopohjasta.