sähkönegatiivisuuseroista

Sähkönegatiivisuuseroista puhutaan kemiassa ja fysiikassa, kun tarkastellaan kahden atomin välistä sidosta. Sähkönegatiivisuus on atomin kyky vetää puoleensa sidoselektroneja. Mitä suurempi sähkönegatiivisuus on, sitä voimakkaammin atomi vetää elektroneja puoleensa. Kun kaksi atomia muodostaa kovalenttisen sidoksen, niiden sähkönegatiivisuuden ero määrittää sidoksen luonteen.

Jos kahden atomin sähkönegatiivisuus on lähes sama, sidos on pooliton kovalenttinen sidos. Tällöin elektronit jakautuvat tasaisesti atomien välillä. Esimerkiksi typpimolekyylissä (N2) sidoksen atomit ovat identtiset, joten sähkönegatiivisuusero on nolla ja sidos on täysin pooliton.

Kun sähkönegatiivisuusero on jonkin verran suurempi, sidos on poolinen kovalenttinen sidos. Tällöin elektroneja vetää voimakkaammin toinen atomi, mikä luo osittaisen negatiivisen varauksen sille atomille ja osittaisen positiivisen varauksen toiselle. Esimerkiksi vesi-molekyylissä (H2O) happi on sähkönegatiivisempi kuin vety, joten happiatomin ympärillä on enemmän elektroneja ja se on hieman negatiivisesti varautunut, kun taas vetyatomit ovat hieman positiivisesti varautuneita.

Jos sähkönegatiivisuusero on hyvin suuri, sidos muuttuu ionisidokseksi. Tällöin elektroneja siirtyy lähes kokonaan toiselle atomille, jolloin muodostuu ioneja. Esimerkiksi natriumkloridissa (NaCl) kloori on huomattavasti sähkönegatiivisempi kuin natrium, minkä seurauksena natrium menettää elektronin muodostaen positiivisen natriumionin ja kloori vastaanottaa elektronin muodostaen negatiivisen kloridi-ionin. Sähkönegatiivisuusero on siis keskeinen tekijä sidostyyppien ymmärtämisessä.