replicoitavuus

Replicoitavuus on tieteellisen tutkimuksen luotettavuuden keskeinen piirre. Se tarkoittaa, että riippumattomat tutkijat voivat käyttää tutkimuksen suunnitelmaa, aineistoa ja analyysimenetelmiä uudelleen ja saavuttaa samanlaisia tuloksia. Käytännössä replicoitavuus kattaa sekä saman tutkimusasetelman uudelleen toteuttamisen uusilla aineistoilla että riittävän tarkkojen menetelmien ja analyysien uudelleenarvioinnin, jotta johtopäätökset voidaan vahvistaa tai tarvittaessa tarkentaa.

Replicoitavuudella on useita ulottuvuuksia. Yksi on toistettavuus, jossa tutkimus voidaan toistaa samoilla välineillä ja samassa ympäristössä, ja toinen on replikaatio uudessa kontekstissa tai aineistolla, mutta alkuperäisen suunnitelman pohjalta. Molemmat muodostavat perustan tieteellisen tiedon verifioitavuudelle ja auttavat erottamaan vahvat tulokset epävarmoista.

Merkitys ja relevanssi korostuvat erityisesti politiikkaan, terveyteen ja teknologiaan vaikuttavissa tutkimuksissa. Replicoitavuus lisää tutkimusluiden luottamusta, tukee kumulatiivista tiedettä ja auttaa tunnistamaan virheellisiä tai harhaanjohtavia johtopäätöksiä.

Parhaat käytännöt replicatedtvuuden parantamiseksi sisältävät preregistroinnin, avoimen datan ja koodin jakamisen, standardoitujen protokollien ja analyysien käyttämisen sekä rekisteröidyjä tai julkaisuketjuja tukevia replikaatiotutkimuksia. Haasteita ovat populaatio- ja mittauseroavuuudet, yleisten tilastollisten voimavarojen tarve, julkaisu- ja vahvistusvaiet, sekä resurssien niukkuus. Esimerkkejä haasteista on havaittu psykologian ja biotieteiden aloilla, joissa useiden tunnettuja tuloksia on epäonnistunut toistossa, mikä on kiinnittänyt huomiota tutkimusetiikkaan ja avoimuuteen.