reagoivuutta

Reagoivuus, eli reagoivuutta, on yleistermi, jolla tarkoitetaan järjestelmän kykyä havaita ulkoisia ärsykkeit tai muutoksia ja vastata niihin. Termiä käytetään sekä tieteellisessä että arkipäiväisessä kontekstissa, ja se voidaan ymmärtää eri alojen mukaan.

Kemiallisessa ja materiaalitieteen kontekstissa reagoivuus kuvaa aineen tai järjestelmän taipumusta osallistua kemiallisiin reaktioihin sekä reaktioiden nopeutta ja herkkyyttä olosuhteiden muutoksille. Reagoivuuteen vaikuttavat tekijät ovat rakenteelliset (esim. elektronien määrä ja jakautuminen), ympäristötekijät (lämpötila, paine, liuotin) sekä mahdolliset katalyytit. Korkea reagoivuus merkitsee usein suurempaa reaktiovauhtia ja pienempiä reaktioaikoja.

Biologiassa ja psykologiassa reagoivuus tarkoittaa yksilön tai eliön kykyä havaita ärsykkeitä ja muuttaa käyttäytymistään sekä ylläpitää homeostaasia. Se ilmenee sekä nopeasti tapahtuvina vasteina (refleksit) että pidemmän aikavälin sopeumisina (oppiminen, muuttuneet toimintamallit). Reagoivuus on keskeinen osa organismien selviytymistä ja ympäristöön sopeutumista.

Teknisessä suunnittelussa ja ekologiassa reagoivuutta tarkastellaan järjestelmien ja materiaalien kyvyllä muuttua tai sopeutua ympäristön muutoksiin. Esimerkkejä ovat sensorien herkkyys ja vasteaika, materiaalien muodonmuutos olosuhteiden mukaan sekä prosessien sopeuttaminen energian ja resurssien säästämiseksi.

Mittaus ja teoria vaihtelevat kontekstin mukaan. Kemiallisessa reaktiossa mitataan nopeusvakioita ja aktivointien energiaa, sensoritekniikassa vasteaikaa ja herkkyyttä, ja biologisessa kontekstissa havaitaan käyttäytymisen muutoksia sekä fysiologisia vasteita.