ravinnonhankinnan

Ravinnonhankinnan käsite viittaa organismeille ominaisiin toimiin, joiden tarkoituksena on saada energiaa ja rakennusaineita ravinnosta. Se kattaa ruoan etsimisen ja havaitsemisen, saalistamisen tai keräämisen sekä ruoan käsittelyn ja nauttimisen. Ravinnonhankinnan tehokkuus mitataan usein nettogenergian saannin ja siihen käytettyjen kustannusten erotuksena.

Eläin- ja kasviyhteisöissä ravinnonhankinta toimii sopeutumisen keskeisenä osatekijänä. Usein sovelletaan optimaalisen ravinnonhankinnan teoriaa, jonka mukaan yksilöt valitsevat ruokaa ja käyttävät energiaa sekä aikaa siten, että nettihyöty on maksimaalinen. Valinnat riippuvat energiasisällöstä, käsittelyajasta, etsintäajasta sekä siitä määrästä ja laadusta, millaisia riskejä kuten saalistuksesta kohdataan.

Ravinnonhankinta vaihtelee lajin ja ympäristön mukaan. Se on sidoksissa ravinnon saatavuuteen, vuodenaikojen vaihteluun, kilpailuun ja muihin yksilöihin. Eri lajit käyttävät erilaisia strategioita: jotkut hakevat ruokaa laajasti ja nopeasti, toiset keskittyvät ruokavalintoihin, joissa energiapitoiset palat ovat suurin piirtein saatavilla ja käsittelyyn käytetty aika optimoitu.

Tutkimuksessa ravinnonhankinta on keskeinen käsite energian tasapainon, käyttäytymisen ja fysiologian yhteyksissä. Sen mittaamiseen käytetään sekä kenttä- että laboratoriotutkimuksia, kuten energian saannin arviota, ajan ja vaivan kustannusten mallintamista sekä riskien vaikutusten arviointia. Ihmiskeskeisessä kontekstissa ravinnonhankinta voi viitata myös ruokatuotantoon, logistiikkaan ja ruokavalinnoihin.