rakennustyylejä

Rakennustyylejä ovat arkkitehtuurin ilmaisutavat, joissa tietyn aikakauden, kulttuurin tai teknologian vaikutteet ilmenevät muodossa, materiaalissa ja sommittelussa. Tyylit ilmentävät rakennusten muotoa, tilojen järjestystä ja koristeellisia ratkaisuja, ja ne voivat syntyä yhdessä paikallisten perinteiden kanssa. Ne kehittyvät ajan kuluessa, usein yhteiskunnallisten muutosten ja teknologisen kehityksen mukana.

Historiallisesti rakennustyylejä voidaan hahmottaa suurissa suuntauksissa. Antiikin arkkitehtuuri sekä romaaninen ja goottilainen keskiaikainen tyyli ovat varhaisia esimerkkejä. Renessanssi, barokki ja rokokoo muuttivat julkisivujen ja tilamuotojen ilmettä, kun taas klassismi palauttiiden legimiteetin selkeisiin, symmetrisiin rakenteisiin. 1800-luvulla syntyi romanttinen historialismi ja kansallinen ilmaisutapa, kuten kansallisromantiikka, sekä Art Nouveau (Jugend). 1900-luvulla kehittyi modernismi—mukaan lukien funktionalismi ja kansainvälinen rakennustyyli—ja myöhemmin postmodernismi sekä erilaiset ekotykit ja uudet teknologiat.

Suomessa rakennustyyleillä on omat erityispiirteensä. Kansallisromanttinen tyylisuunta (noin 1890–1920) korosti kansallisia aiheita, perinteisiä rakennusmenetelmiä ja maisemaan sopeutumista. 1900-luvulla näkyi Jugenstyylin vaikutus ja myöhemmin 1930-luvun funktionalismi, joka painotti yksinkertaisuutta ja käytännöllisyyttä. Tunnettuja suomalaisia arkkitehtejä ovat muun muassa Alvar Aalto, Eliel Saarinen ja Erik Bryggman.

Rakennustyylit eivät ole yksinomaan katsottavissa historiallisina muistoina, vaan ne muodostavat jatkuvasti kehkeytyvän, monimutkaisen kokonaisuuden, jossa useat vaikutteet kohtaavat ja kohtaavat uudelleen. Arkkitehtuuri tutkitaan sekä muotojen että teknologian perusteella sekä niiden historiallisessa ja kulttuurisessa kontekstissa.