radioisotooppien

Radioisotoopit ovat isotooppeja, joiden ydin on epävakaa ja hajoaa ajan kuluessa säteillen. Hajotusmuodot voivat olla alfa-, beta- tai gamma-säteilyä, ja hajoamisprosessi muuttaa ydinrakennetta. Puolittumisaika kuvaa, kuinka nopeasti isotooppi häviää; siitä voi olla kyse millisekunneista miljooniin vuosiin. Aktiivisuus mitataan becquerelleissä (Bq); vanha yksikkö curie (Ci) esiintyy yhä joissakin yhteyksissä.

Luonnollisesti esiintyviä radioisotooppeja on vain osin, mutta suurin osa isotoopeista tuotetaan teollisesti. Ydinreaktoreissa ja hiukkaskiihdyttimissä tapahtuva neutroni- tai protonisäteily tuottaa useita tärkeitä isotoappeja. Esimerkkejä ovat molybdeeni-99, joka hajoaa teknetium-99m:ksi (Tc-99m) käytetyksi lääketieteellisessä kuvantamisessa, sekä jodi-131, jota käytetään kilpirauhassyöpä- ja muiden sairauksien hoidossa.

Käyttökohteet: lääketiede hyödyntää diagnostisia isotooppeja kuten Tc-99m ja F-18 sekä hoidossa käytettäviä isotooppeja kuten I-131 ja Ra-223. Tutkimuksessa radioisotooppien avulla voidaan seurata biologisia prosesseja ja kulkeutumista tracereina. Teollisuudessa ja ympäristössä ne toimivat tracer- ja mittausvälineinä sekä steriloinnissa ja laadunvalvonnassa. Radiokarbonointi (C-14) on ollut keskeinen arkeologisessa ajoituksessa.

Turvallisuus ja sääntely: radioisotooppien käsittelyyn liittyy ionisoivaa säteilyä, joten ne vaativat suojelua, oikeaa varastointia, kuljetuksia sekä seurantaa. Käyttöä säädellään kansallisilla ja kansainvälisillä määräyksillä; ALARA-periaate sekä dosimetria ja kontaminaation ehkäisy ovat keskeisiä periaatteita.