pulssioksimetrialla

Pulssioksimetria on ei-invasiivinen mittausmenetelmä, jolla arvioidaan veren hapetusastetta ja sykettä. Laite mittaa valon absorptiota kahdella aallonpituudella ja laskee hapettuneen hemoglobiinin määrän suhteessa kokonaishemoglobiinimäärään, jolloin saadaan SpO2-arvo prosentteina sekä pulssi (syke). Sensorit asettuvat tavallisesti sormenpäähän, mutta niitä voidaan käyttää myös korvassa, varpaassa tai muissa kehon osissa.

SpO2-arvo kuvaa hapenkuljettujen verenkiertoelinten hapetustasoa. Normaaliarvot ovat yleensä 95–100 %. Alenemisesta voi seurata hypoksia, mutta tulkinta riippuu potilaan tilasta ja kontekstista. Pulssioksimetria on keskeinen osatekija sekä sairaaloissa että kotiseurannassa, erityisesti anestesiassa, teho-osastoilla sekä hengitys- tai sydänsairauksien seurannassa.

Rajoitukset ja tulkinnan vaikeudet: mittaus ei mittaa veren kaasujen tilaa suoraan eikä korvaa verinäytettä tai kliinistä arviota. Liike, huono verenkierto, kylmä iho, kynsilakat tai keinotekoiset kynnet sekä kirkas ympäristö voivat heikentää tarkkuutta. Methemoglobinemia, hiilimonoksidi-intoksikaatio tai suuret punasolujen poikkeavuudet voivat antaa virheellisiä tuloksia. Siksi SpO2-arvoa tulkitaan potilaan yleisen tilan ja muiden tutkimusten yhteydessä, eikä se yksin riitä diagnoosiin.