proteiinimääritysmenetelmillä

Proteiinimääritysmenetelmät ovat joukko laboratorioanalyysejä, joita käytetään proteiinien pitoisuuden tai määrän mittaamiseen biologisissa näytteissä. Nämä menetelmät ovat keskeisiä monilla biotieteiden ja lääketieteen aloilla, kuten proteomiikassa, lääkekehityksessä ja kliinisessä diagnostiikassa.

Yksi yleisimmistä menetelmistä on Bradford-menetelmä, joka perustuu Coomassie Brilliant Blue G-250 -väriaineen sitoutumiseen proteiineihin. Sitoutumisen seurauksena väriliuoksen absorbanssi muuttuu, ja tätä muutosta mitataan spektrofotometrillä. Menetelmä on suhteellisen nopea ja helppo toteuttaa, mutta se voi olla herkkä näytteen sisältämille muille aineille.

Toinen yleinen lähestymistapa on Lowry-menetelmä, joka hyödyntää proteiinien sisältämien tyrosiini- ja tryptofaanijäämien reaktiota kupari-ionien ja Folinin-Ciocalteun reagenssin kanssa. Tämä menetelmä on herkempi kuin Bradford-menetelmä, mutta se on myös työläämpi ja altis häiriötekijöille.

Nykyaikaisemmat menetelmät, kuten BCA-määritys (bicinchoninic acid assay), tarjoavat usein hyvän kompromissin herkkyyden ja helppokäyttöisyyden välillä. BCA-määritys perustuu proteiinien vähentämään kupari-ioneja, jotka sitten reagoivat BCA-reagenssin kanssa muodostaen värillisen kompleksin.

Lisäksi on olemassa useita muita menetelmiä, kuten UV-absorbanssiin perustuvat menetelmät, jotka mittaavat proteiinien kykyä absorboida UV-valoa (tyypillisesti 280 nm aallonpituudella), sekä erilaisia immunologisia menetelmiä, kuten ELISA (enzyme-linked immunosorbent assay), jotka perustuvat spesifisiin vasta-aineisiin proteiinien tunnistamisessa ja kvantifioinnissa. Menetelmän valinta riippuu usein näytteen tyypistä, proteiinin odotetusta pitoisuudesta ja käytettävissä olevista resursseista.