posthumanistisesta

Posthumanistinen ajattelu viittaa filosofisiin ja kulttuurillisiin suuntauksiin, jotka haastavat ihmiskeskeisyyden ja tarkastelevat ihmiset suhteessa ei-ihmisiin toimijoihin – kuten teknologioihin, eläimiin, ekosysteemeihin ja materiaaleihin. Se kyseenalaistaa perinteisen ihmisvoimaisen subjektin aseman ja tutkii, miten identiteetit, ruumis, tieto ja etiikka voivat muodostua moninaisesti teknologian, biotieteen ja median vaikutuksesta. Keskeinen ajatus on ihmiskeskeisyyden ja ihmisen toimijuuden decentrointi. Termi "posthumanistisesta" on suomen kielen adjektiivin genetiivimuoto, jota käytetään kuvaamaan posthumanistisen ajattelun piirteitä.

Teoreettiset juuret löytyvät kriittisestä humanismista, uudesta materialismista sekä posthumanistisista kirjoituksista. Keskeisiä vaikuttajia ovat Donna Haraway, jonka cyborg-metafora yhdistelee ihmisen ja teknologian rajapintoja, sekä Rosi Braidotti, jonka teokset rakentavat posthumanistisen etiikan ja politiikan kategoriat. Cary Wolfe painottaa eläinten kognitiivista ja kielellistä osallisuutta ja laajentaa ymmärrystä subjektien rajoista. Posthumanismi eroaa usein transhumanismista: se on kriittisempää ja korostaa valta-, moraali- ja vastuukysymyksiä ihmisen ja teknologian vuorovaikutuksessa.

Käytännön tutkimuksessa posthumanismin näkökulmat ovat levinneet monille aloille, kuten kulttuurintutkimukseen, taide-, media- ja kirjallisuustutkimukseen sekä ympäristötieteisiin. Se tarkastelee, miten tekoäly, bioteknologia, robotisaatio ja monilajiset kietoutumat muokkaavat ihmisyyden kokemuksia, vastuukysymyksiä sekä ei-ihmisten toimijuutta ja oikeuksia. Suomessa termiä käytetään samansuuntaisesti kuvaamaan tätä ajattelun suuntausta, usein kohdistettuna filosofisiin ja kulttuurisiin konteksteihin.