positivistien

Positivistit ovat ajattelijoita ja suuntauksia, joiden mukaan tieto perustuu havaintoihin ja empiiriseen vahvistukseen. Positivismin ydin on usko tieteellisen menetelmän objektiivisuuteen: metafyysiset tai spekulatiiviset väitteet ovat merkityksettömiä ilman todisteita, ja tutkijan tehtävä on kuvata maailmaa systemaattisesti mittaamalla ja kokeilemalla. He korostavat toistettavuutta, vertaisarvioitua todistusta sekä kausaalisten yhteyksien löytämistä.

Historiallisesti positivismin juuret ovat 1800-luvun Euroopassa, ja sen keskeisiä hahmoja ovat Auguste Comte sekä muut tieteellisen ajattelun kehittäjät. Comte hahmotti tieteen ja yhteiskunnan kehityksen vaiheita ja korosti luonnontieteen roolia. 1900-luvulla looginen positivismi (Vienna Circle) painotti kielen ja logiikan roolia tieteen perusteina sekä verifiointi- ja empiirian vaatimuksia; tätä kehitystä täydensivät myöhemmät neopositivistiset suuntaukset.

Positivistien vaikutus näkyi erityisesti tieteellisen metodin standardien muotoutumisessa sekä luonnontieteen ja sosiaalitieteiden tutkimusotteissa. Samanaikaisesti kritiikkiä on esitetty siitä, etteivät pelkät havainnot tai empirismi riitä ymmärtämään monimutkaisia ilmiöitä, ja että teoreettiset väitteet sekä arvoarvostukset voivat vaikuttaa tieteelliseen tutkimukseen. Nykyfilosofiassa positivistien perintö ilmenee osin tieteellisen menetelmän korostamisena sekä empirisyyden arvojen säilyttämisenä, mutta monimuotoiset lähestymistavat painottavat myös teorian, kontekstin ja arvojen huomioon ottamista.