perusvastenmielisyys

Perusvastenmielisyys on termi, jota käytetään suomalaisessa psykologiassa kuvaamaan suhteellisen vakaata, trait-tyyppistä taipumusta kokea yleistä vastenmielisyyttä tai miellyttävien kokemusten vähäistä nauttimista erilaisten ärsykkeiden suhteen. Sana yhdistää perus- tarkoittamaan perustaa tai vakioa ja vastenmielisyyttä, mikä viestittää tilaa, joka viittaa perustason affektiiviseen vasteeseen ennemmin kuin hetkelliseen mielialaan.

Vaikka perusvastenmielisyys ei ole osa virallisia diagnostiikkajärjestelmiä kuten ICD-10 tai DSM-5, sitä käsitellään tutkimuksessa ja kliinisessä kuvauksessa liittyen, mutta erillisenä ilmauksena verrattuna kliiniseen anhedoniaan, vastenmielisyyden herkkyyteen tai ärtyneisyyteen. Se saattaa esiintyä yhdessä mieliala- ja ahdistuneisuus­häiriöiden kanssa ja voi vaikuttaa motivaatiokäyttäytymiseen, sosiaaliseen osallistumiseen sekä elämänlaadun kokemukseen vähentämällä mielihyvän saamista tavallisista palkitsevista kokemuksista.

Arviointi tapahtuu tyypillisesti itsearviointiasteikoilla, jotka mittaavat perustason hedoniakapasiteettia ja vastenmielisyyden herkkyyttä, sekä kokeellisilla tehtävillä, jotka mittaavat palkkion käsittelyä ja inhonhalukkuutta. Kulttuurienvälinen tutkimus on rajallista, ja käsite on yleisempi suomalaisessa kirjallisuudessa kuin globaalissa taxonomioissa.

Kliiniset näkökulmat korostavat, miten perustason vastenmielisyys voi vaikuttaa hoitoon sitoutumiseen ja päivittäiseen toimintakykyyn. Tutkimuskysymyksiä ovat sen neurobiologiset correlates, periytyvyys sekä sen erottaminen hetkellisen mielialan muutoksista.

See also: anhedonia, disgust sensitivity, reward processing, mood disorders.