perusoikeuksissa

Perusoikeuksissa viittaa Suomen oikeusjärjestelmän turvaamiin yksilön perusoikeuksiin sekä oikeuksiin ja vapauksiin, joita valtio ei saa puuttua liiallisesti. Kyse on kokonaisuudesta, jonka tarkoituksena on suojata ihmisarvoa, yksityiselämän koskemattomuutta, omistusoikeutta sekä oikeudenmukaista kohtelua.

Keskeisiä ryhmiä ovat yksilön vapaudet ja oikeudet: sananvapaus, uskonnonvapaus sekä uskon- ja omantunnon vapaus; kokoontumis- ja yhdistymisvapaus; sekä oikeudet yksityiselämään, henkilötietoihin ja omaisuuteen. Lisäksi turvataan oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, oikeudenmukainen kohtelu lain edessä sekä yhdenvertaisuus suhteessa lakiin. Perusoikeuksiin kuuluvat sekä negatiiviset vapaudet (vapaus toimia tiettyjen laillis-häiriöttömästi) että positiiviset oikeudet, jotka edellyttävät yleisestä tai yksilöllisestä tuesta tietyissä tilanteissa.

Rajoitukset perusoikeuksiin ovat mahdollisia vain laissa säädettyjen perusteiden mukaisesti ja suhteellisuusperiaatteen sekä oikeusvarmuuden kautta. Rajoituksia voidaan asettaa demokraattisen yhteiskunnan toiminnan turvaamiseksi, yleisen turvallisuuden, terveyden tai muiden ihmisten perusoikeuksien suojelemiseksi.

Tulkinta ja valvonta: Perusoikeuksia tulkitaan ensisijaisesti kansallisessa oikeudessa, mutta niihin vaikuttavat myös kansainvälinen oikeus ja EU-oikeus sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. Oikeudellinen valvonta tapahtuu pääosin tuomioistuinten kautta, ja viranomaisten toiminnan valvontaa sekä yksilön oikeusturvaa varmistaa lisäksi oikeuskansleri sekä eduskunnan oikeusasiamies.

Historia ja merkitys: Perusoikeudet ovat olleet keskeinen osa Suomen oikeusjärjestelmän kehitystä 20. vuosisadalla, ja nykyinen perustuslaki vahvistaa niiden asemaa turvaamalla yksilön oikeuksia sekä vastuusuhteita valtion toimintaan.