perusluonteen

Perusluonteen on suomalainen termi, jolla tarkoitetaan ihmisen perusteellista ja vakaata toimintatapaa: tapaa ajatella, tuntea ja toimia, joka pysyy pitkään ja näkyy useissa tilanteissa. Käytössä se viittaa usein ihmisen syvään, pitkäkestoiseen temperamenttiin tai luonteenpiirteeseen, jonka katsotaan muodostavan henkilön ydinluonteen.

Termi on pääasiassa arkikieltä ja kasvatustieteellistä/psykologista keskustelua varten, eikä se ole samalla tavalla vakiintunut tekninen käsite kuin esimerkiksi temperamentti tai luonteenpiirteiden luokittelut. Siksi sen merkitys voi vaihdella kontekstin mukaan. Perusluonteen voidaan katsoa olevan jotakin, joka ohjaa toimintaa tilanteesta huolimatta: esimerkiksi sävy, which how a person reagoi stressiin, sosiaalisiin tilanteisiin tai tavoitteiden asettamiseen.

Perusluonteen ja muiden määriteiden väliin muodostuu eroja. Luonteenpiirteet ja temperamentti ovat yleisesti käytettyjä, kapeampia käsitteitä, jotka viittaavat yleensä pysyviin taipumuksiin ja ominaisuuksiin. Perusluonteen kokemus voi sisältää sekä temperamentaalisia että opittuja elementtejä, ja se voi kehittyä elämän varrella, vaikka pysyy tyypillisesti melko vakaana aikuisuudessa. Yksilöllinen perusluonne ilmenee esimerkiksi käyttäytymisen toistuvina suuntauksina, ajattelutavoina ja tunteiden säätelynä.

Käytännössä perusluonnetta pohditaan esimerkiksi kasvatuksessa, ohjauksessa ja työ- tai koulutuspäätösten yhteydessä, kun halutaan ymmärtää, miksi henkilö reagoi tietyllä tavalla ja miten hänen vahvuutensa sekä haasteensa voisi huomioida.