peruskäytännön

Peruskäytäntö on organisaation tai alan vakiintunut toimintatapa, joka määrittelee, miten keskeiset tehtävät suoritetaan. Se muodostaa perustan laadulle, turvallisuudelle ja yhdenmukaisuudelle. Peruskäytäntö on yleensä dokumentoitu ja sovellettavissa useissa tilanteissa, ja se voi ilmetä esimerkiksi standardoituna prosessina, ohjeistuksena tai toimintatapaohjeena. Kielenkäytössä käytetään usein muotoa peruskäytännön genetiivinä, esimerkiksi lauseissa "peruskäytännön mukaan".

Peruskäytännön tarkoituksena on varmistaa toistettavuus, tehokkuus, säädösten noudattaminen sekä helpottaa koulutusta ja laadunvarmistusta. Se sisältää usein määritellyt vaiheet, vastuut, resurssit sekä kriteerit suoritteista ja aikatauluista.

Soveltamisalueita ovat esimerkiksi terveydenhuolto (potilasturvallisuus, lääkehoito), koulutus (opetuksen toteutus), teollisuus (tuotantoprosessit, kunnossapito), ICT (asennukset, vikadiagnostiikka) sekä tutkimus (toistettavuus ja laadunvarmistus). Peruskäytäntö muodostaa perustan, jonka päälle voidaan rakentaa arviointia ja kehittämistä.

Peruskäytäntö asettuu usein suhteeseen hyvään käytäntöön (best practice) ja voi toimia lähtökohtana, mutta sen liiallinen jäykkyys voi rajoittaa innovaatioita. Säännöllinen päivittäminen on tärkeää, jotta peruskäytäntö vastaa uusia säädöksiä, teknisiä ratkaisuja ja organisaation tarpeita.

Yhteenvetona peruskäytäntö kuvaa organisaation minimivaatimukset ja toimintatavat, joiden avulla toiminta on ennakoivaa, auditointikelpoista ja säädöstenmukainen. Se tukee laatukulttuuria ja yhteisiä toimintatapoja.